On ilo, että ruotsalaiselokuvassa Siskoni on ollut kosolti suomalaisiakin tekijävoimia takana (osatuottajana Tuffi Films ja ”visuosasto” lavastus-puvustus-maskeeraus kokonaan suomalaiskäsissä).

Etunimestään huolimatta sen ohjaaja Mika Gustafsson ei kuitenkaan ole maanmiehiämme vaan Linköpingissä vuonna 1988 syntynyt nainen, joka sai tästä esikoispitkästään tämän vuoden Guldbagge-jaossa parhaan elokuvan palkinnon. Lisäksi Siskoni on palkittu parhaana esikoiselokuvana myös Venetsian ja Lontoon elokuvajuhlilla.

Kirjallisuuden puolelta löytyy sitten vahvempi referenssiteos: Astrid Lindgrenin Peppi Pitkätossu. Gustafssonin elokuvassa Peppejä on triplasti, sillä kolmesta siskoksesta kukin kapinoi järjestäytynyttä yhteiskuntaa vastaan yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta -periaatetta noudattaen.

KOLME SISARUSTA Laura, Mira ja Steffi, iät 16, 12 ja seitsemän, elävät omin päin nimeämättömän kaupungin lähiös­­sä. Heidän äitinsä on taas kerran, ja nyt peruuttamattoman tuntuisesti, kadonnut omille teilleen.

Tytöt ovat tottuneet selviytymään. Ruoka hankitaan juonikkaasti marketista pöllimällä, ja kotiaskareista selvitään peppimäisen kekseliäästi.

Eräänä päivänä ”sosiaalitantta” alkaa puhelimitse pyydellä tyttöjen äitiä ottamaan yhteyttä, ja kertoo Lauralle, että sossusta ollaan lähiaikoina tulossa kotikäynnille. Se merkitsisi oletettavasti huostaanottoa ja sisarustrion hajottamista sijaisperheisiin.

Tällainen ei Lauran mielestä tule kysymykseen, ja niinpä tämä katraan vanhin alkaa sisariltaan salaa junailla heille feikkiäitiä tarkastuksen ajaksi. Sellaiseksi varsin kelpo olisi naapurustosta löytyvä Hanna (Ida Engvoll), päälle päin ihan tavalliselta tuntuva sopivan ikäinen nainen, jonka fasadin takaa löytyy kuitenkin epäsovinnaisia taipumuksia.

Kirjavaa aikuisväkeä löytyy myös tyttöjen muusta lähipiiristä, kuten karaokekuninkaaksi pyrkivä Sasha ja tivolin väki, joka vertautuu Pitkätossun seikkailujen sirkusepisodiin

Lähiön lasten yhteisössä vallitsevat omat lakinsa ja siirtymärituaalinsa. Jälkimmäisistä pääsevät elokuvan eloisissa kohtauksissa osallisiksi niin Mira ensimmäisten kuukautisten alkaessa kuin Steffi maitohampaan irrotessa.

SISKONI-ELOKUVA törmäyttää ilman sosiaalipornomaista ahdistuksen kylvöä lapsuuden huolettomuuden varsin koruttomaan elämänpiiriin, jossa hyväosaisuus ei näytä olevan kenenkään etuoikeus. Näin syntyy rehevää elokuvakerrontaa, jota voisi kutsua vaikka maagiseksi naturalismiksi.

Aivan erityinen kiitos pitää antaa henkilöohjauksesta. Mitä kaikkea Mika Gustafsson on saanutkaan irti tyttötriosta! Ja luultavasti sen enempiä päsmentämättä. Bianca Delbravo (Laura), Dilvin Asaad (Mira) ja Safira Mossberg (Steffi) valloittavat vauhdillaan ja koskettavat, kun heidän roolihahmojensa kahlitsematon lapsenelämä joutuu vaaravyöhykkeelle.

Elokuvan suomenkielinen nimi on vähän yksioikoinen, mutta en täysin ymmärrä perusteita alkuperäisnimellekään. Paradiset brinner viittaisi jonkinasteiseen tuhoon, mutta ei elokuvassa sellaista ainakaan lähinäköpiirissä ollut. Lapset tuntuivat olevan elämässään enemmän ”liekeissä” kuin aikuisten oikeasti liekeissä.

Tästä elokuvasta jää pitkäksi aikaa lämmin olo. Ja korvamadoksi Abban varjoon 7o-luvun lopulla tuomitun Secret Servicen skandihitti Oh Susie, joka on täydellinen biisi tämän elokuvan soundtrackille.