Suomalaisnousukkaiden kuningas Cheek piiskasi Ratinan stadionkonsertissa nuorison hurmokseen ja ilotulitteistakin otettiin sokkaa irti lähes koko shown ajan. Toisella kanavalla melskasi taas stadionrokin dinosaurus U2 Irlannista, joka hurmasi Pariisin konsertissa fanilaumansa häikäisevällä visuaalisuudella ja häpeilemättömällä maailmanparannuksella.

Pariisin terrori-iskujen jälkeen nauhoitettu konsertti oli väkevä puheenvuoro maailmanrauhan, solidaarisuuden ja uskontojen välisen dialogin puolesta. Sohvanurkassa minäkin pidättelin kyyneleitä koko kahden ja puolen tunnin konsertin ajan.

U2:n herätyskokoksen jälkeen jäin kovasti pohtimaan, mihin Jare Tiihosen alias Cheekin lumo oikein perustuu. Hän kieltämättä tekee ammattitaidolla näyttävän shown, musiikki on laadukkaasti toteutettua, mutta konsertin viesti jäi minulle erittäin epäselväksi. Piirtyi vain kuva jättimäisestä vauvasta, joka hakee itsekehua pursuavilla lyriikoillaan loputonta hyväksyntää.

Cheekin saama suosio kertoo mielestäni Suomen henkisestä tilasta olennaisen. Cheek on itsetunto-ongelmissa kamppailevan nuorison keulakuva, joka valheellisella hypetyksellä haluaa riittää itselle ja maailmalle.

On hienoa, että kovan työn kautta ihminen voi nousta Lahden kaduilta rikkauksiin, mutta rahakaan ei auta, jos itsetunto on rakennettu savijaloille. Vaikka Cheek laulaakin onnen kyynelistä, niiden takaa paljastuu huomiota vaille jäänyt pieni lapsi, joka kaipaa lopulta enemmän äidin syliä kuin ulkokohtaista fanitusta. Missä on aarteesi, siellä on sydämesi.

Suomi kärsii nyt poikkeuksellisesta henkisestä kestävyysvajeesta, jota koitetaan epätoivoisesti nujertaa satsaamalla taloudelliseen menestykseen. Kun kultaisella 80-luvulla itseä verrattiin oman kaveripiirin perustyyppeihin, nyt samaistumisen kohteeksi valitaan epärealistinen ryysyistä rikkauksiin noussut puhelaulaja. Nuorisoon on jo lapsesta saakka iskostunut, ettei kaikille riitä enää hyvinvointia. Tärkeintä on amerikkalainen unelma, jossa pelastamme itsemme näännyttävältä keskiluokkaisuudelta. Huolenpito ei kuulu kaikille, eivätkä toisen murheet kuulu enää minulle. Tärkeintä on pelastaa itsensä ja perheensä, tulkoon muutkin toimeen omillaan.

U2:n konsertista olisi meille suomalaisille paljon opittavaa. Yhtyeen keulakuva Bono pani likoon koko rokkikukon arvovaltansa ja vetosi yleisöön lähimmäisenrakkauden puolesta. Hän muistutti moneen otteeseen, että rakkaus ja huolenpito kuuluvat kaikille. Rakkaus voittaa suurimmankin pelon. U2 julisti, että islam on kaunis uskonto, joka tarkoittaa alistumista Jumalalle. Muutamien fundamentalistien järkyttävä terrori ei saa estää vastaanottamasta pakolaisia, jotka tulevat Eurooppaan hädän hetkellä. Todella onnellisia ovat rauhantekijät, sillä heitä kutsutaan Jumalan lapsiksi.