Tukholmassa toimivan Pohjoismaiden Teollisuustyöntekijät -yhdistyksen (Industrianställda i Norden, Nordic IN) pääsihteeri Reijo Paananen, tänään 60 vuotta täyttävä, painottaa, että Orpon hallituksen ajamalla mallilla ei ole mitään tekemistä sen enempää Ruotsin kuin muidenkaan Pohjoismaiden työmarkkinamallien kanssa.

Paananen pitää tilanteen perusongelmana ja -erona sitä, että esimerkiksi Ruotsissa jatkuvalla keskustelulla panostetaan luottamukseen, sen ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Tässä mallissa työntekijät koko ajan tietävät, missä mennään.

– Suomessa hallitus vääntää työmarkkinaa päinvastaiseen suuntaan. Ja sitten kehdataan sanoa kirkkain silmin, että tämä on Ruotsin mallin mukaista. Eihän se ole, jos perusta on laho. Tämä rakennelma ei voi pysyä pystyssä.

– Enää ei tehdä keskusjärjestösopimuksia tai hallituksen ja opposition rajat ylittäviä kauaskantoisia sopimuksia. Keskitytään vain nykyhetkeen ja oman äänestäjäkunnan etujen turvaamiseen.

SUOMEN viime kuukausien vääntöä seuratessaan Paananen toteaa ymmärtäneensä, että ruotsalainen diskuteeraaminen on täsmälleen sitä samaa, mitä Suomessa tehtiin komitealaitoksissa tai laajoissa työmarkkinaratkaisuissa.

Paananen tunnustaa, että seitsemän vuotta sitten Ruotsiin muuttaessaan hän itsekin vähän naureskeli – suomalaiseen tapaan – että ”nyt mennään diskuteeraamaan”. Enää ei naurata.

Nyt hän pohtii, onko asioiden laajalla joukolla diskuteeraaminen ja yhteisen luottamuksen perinpohjainen rakentaminen lopulta myös yksi tekijä Ruotsin taloudellisen menestyksen takana.

PAANANEN näkee Suomessa perusteltavan työmarkkinamuutoksia erilaisilla ilman totuuspohjaa olevilla pseudototuuksilla. Muissa Pohjoismaissa pelätään tämän leviävän myös niiden työmarkkinoille.

Hän nostaa yhdeksi pseudototuudeksi ammattiyhdistysliikkeen joustamattomuuden. Niin Suomessa kuin muissakin Pohjoismaissa on päinvastaisia esimerkkejä.

Esimerkiksi Ruotsissa tehtiin viime kierroksella yhteisymmärryksessä kaksivuotinen sopimus, jolla ei tavoiteltu inflaation ylittäviä palkankorotuksia. 25 vuotta hyvää tulosta tuottanutta pitkää linjaa tai kasvun edellytyksiä ei haluttu riskeerata liian suurilla palkankorotuksilla.

– Millä ihmeellä Suomi olisi pysynyt pinnalla koronakriisissä, eurokriisissä ja lukemattomissa 90-luvun kriiseissä, ellei ammattiyhdistysliike olisi sopimuksissaan, ja silloin nimenomaan keskitetyissä sopimuksissa, joustanut, Paananen kysyy.

VAIKKA hallituksen ajamat uudistukset näyttävät nyt etenevän ammattiyhdistysliikkeen vastustuksesta huolimatta, pitää Paananen järjestöjen roolia edelleen vahvana. Hän sanoo edunvalvonnassa työehdoista ja kokonaisuudesta päättämisen hajaantuneen aiempaa vahvemmin keskusjärjestötasolta ammattiliittojen ja työnantajaliittojen väliseksi.

– Siellä keskusteluvälit onneksi tuntuvat toimivan. Keskusjärjestöjen rooli on kuitenkin edelleen merkittävä, vaikka EK jo kuohitsi keskusjärjestösopimista muuttamalla omia sääntöjään.

Paananen näkee tällä hetkellä työmarkkinoiden suurimpana ongelmana sen, että poliitikot tekevät itsestään työmarkkinaosapuolen. Hän varoittaa Sari Sairaanhoitajan paluusta.

– Tilanne karkaa käsistä, jos poliitikot oman kannatuksensa pönkittämiseksi aloittavat jonkun yksittäisen työntekijäryhmän tai alan asioiden ajamisen. Kohta poliitikot joutuvat päättämään kaikesta ja neuvottelut vaihtuvat lakiin. Siinä ei enää alakohtaisia eroja tunnisteta.

– Kysyy Ruotsissa keneltä tahansa työnantajien edustajalta, niin he ovat kaikki aivan sataprosenttisen yksimielisiä siitä, että valtion tai poliitikkojen ei pidä puuttua työmarkkina-asioihin. He sanovat sopivansa niistä itse, kun tuntevat ne parhaiten. Nyt Suomessa halutaan tämä tärkeä työkalu, pienen kansan yksituumaisuus, lakaista pois.

ITSEKIN kymmenen vuotta sitten EU-vaaleissa ehdolla ollut Paananen pohtii, mihin suuntaan Euroopan unioni menee vaalien jälkeen.

Äärioikeistolaisille puolueille on ennustettu menestystä.

– Osa kansallispopulistisista ääri­oikeistolaisista liikkeistä ei kunnolla kykene keskustelemaan keskenään saatikka yhteistyöhön oman parlamenttiryhmänsä kanssa. Tältä pohjalta on vaikea nähdä, että mahdollinen vaalivoitto muuttuisi vallaksi.

Paananen pitääkin Euroopan tulevaisuuden kannalta ratkaisevana sitä, mitä parlamentin suurin ryhmä, keskusta-oikeis­tolainen Euroopan kansanpuolue EPP tekee. Suomen kokoomus kuuluu siihen.

Hän pohtii, haluaako Eurooppa-myönteinen EPP jatkaa jossain muodossa nykyistä yhteistyötä ja Euroopan kehittämistä.

– Toinen vaihtoehto on, että EPP lähtee tähän vähän suomalaiseenkin malliin, jossa käytetään tilaisuus hyväksi, tehdään EU:sta puhdas bisnes ja unohdetaan kaikki sosiaaliset ulottuvuudet. Ehkä EPP:ssä nähdään, että sosiaaliset asiat voidaan nujertaa kansallisestikin ilman EU-lainsäädäntöä. Bisnes vain pyörimään ja unohdetaan vaikkapa kaiken maailman työsuojelut tai naisten ja työntekijöiden oikeudet.

PAANANEN toimii nyt toista kautta Pohjoismaiden Teollisuustyöntekijät -yhdistyksen pääsihteerinä. Ennen tätä hän toimi muun muassa SDP:n puoluesihteerinä, eri tehtävissä SAK:ssa sekä Brysselissä.

Paananen vertaa nykyistä työpaikkaansa tötteröön, johon kaadetaan 20 pohjoismaisen liiton näkemyksiä ja lopulta siitä putkahtaa ulos yhteinen näkemys.

– Kun joku meistä on puhumassa Euroo­passa tai muualla maailmassa, kaikki ymmärtävät, että tuossa ei ole vaikkapa mukavia puhuva Paananen, vaan äänessä on reilun miljoonan jäsenen yhteinen näkemys.

Paananen sanoo olleensa työelämässä monella tavalla onnekas. Hän saanut töissään edistää asioita, joihin itse uskoo – ja joissa on nähnyt saavansa aikaan tuloksia.

– Vähitellen on tullut sellainen kiva fiilis, että mähän hallitsen tämän homman.

– Pääsihteerinä pääsen hyödyntämään pohjoismaisella ja Eurooppa-tasolla moninaista järjestö- ja nuorisotoiminnassa, viestinnässä, kampanjoinnissa sekä politiikassa saatua kokemusta. Tässä työssä tarvitaan ymmärrystä, miten eri maiden järjestelmät toimivat ja poliittista hoksnokkaa, mikä omassa työssä toimii ja mikä ei.

PAANASELLA on koti Tukholmassa ja Helsingissä, jossa hänen puolisonsa asuu. Oletko jo ruotsalaistunut?

– Olen Jyväskylästä lähtöisin ja jyväskyläläisyys ja keskisuomalaisuus kulkevat edelleen mukana, vaikka puolet elämästäni olen Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla asunut. Brysselissä aikoinaan asuessani myös se tuntui kodilta kuten nyt Tukholmakin.

– Onneksi nyt kotien välinen lyhyt matka, vain tunti lentäen, mahdollistaa kak­­soisasumisen.