Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Avoimin mielin haetaan parasta ratkaisua – Uudenmaan aluehallinnon valmistelu vauhtiin

Uudenmaan liiton alueella asuu 1,6 miljoonaa asukasta.

Uudenmaan liitto ottaa vetovastuun aluehallinnon kokonaisuuden valmistelusta Uudellamaalla. Sote-asiat jäävät työn ulkopuolelle. Uudenmaan liitto on 26 kunnan kuntayhtymä.

Poliittisen ohjaus- ja seurantaryhmän vetäjäksi on nimetty maakuntavaltuuston puheenjohtaja Eero Heinäluoma (sd.). Varapuheenjohtajana toimii maakuntahallituksen puheenjohtaja Outi Mäkelä (kok.). Ohjausryhmän kokoonpano noudattaa maakuntahallituksen poliittisia voimasuhteita.

– Käymme nyt avoimin mielin rakentamaan Uudellemaalle parasta mahdollista aluehallintoratkaisua. Tällä alueella haasteita riittää, mutta toisaalta meillä on lähes 450 päivää aikaa yhdessä hioa yksityiskohtia ennen kuin hallitus asettaa alueelliset selvityshenkilöt, Heinäluoma huomauttaa.

Tällä alueella haasteita riittää.

Maakuntajohtaja Ossi Savolainen toimii poliittisen ohjausryhmän esittelijänä sekä virkamiestason johtoryhmän puheenjohtajana. Uudenmaan liitto, ELY-keskus ja Etelä-Suomen aluehallintovirasto ruotivat käytännön kysymyksiä yhdessä.

– Alku vaikuttaa lupaavalta, Savolainen kiittelee.

Juha Sipilän (kesk.) hallituksen linjausten mukaan maakuntien vastuulle tulevat vuoden 2019 alusta nykyiset maakunnan liittojen tehtävät, valtaosa ELY-keskusten tehtävistä sekä tehtäviä kunnilta ja aluehallintovirastolta.

Lisää aiheesta

Valtakunnallinen sote-valmistelu etenee rinnan maakunnissa tehtävän aluehallinnon valmistelun kanssa. Hallituksen esitysluonnos tehtäväsiirroista valmistuu vuoden 2016 lopulla. Maakuntien itsehallintouudistus on määrä astua täysimääräisinä voimaan vuoden 2019 alussa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE