Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Berner ja Vehviläinen: Tätä virhettä ei saa antaa tapahtua!”

Kansanedustaja, Joensuun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Merja Mäkisalo-Ropponen on jättänyt hallituksen vastattavaksi kirjallisen kysymyksen. Hän kysyy, miten hallitus aikoo turvata Pohjois-Karjalan saavutettavuuden ja elinvoiman edellytykset, kun liikenneyhteyksiä heikennetään voimakkaasti.

Kansanedustajan huoli liittyy siihen, että Liikennevirasto työstää parhaillaan luonnosvaiheessa olevaa ”Keskeiset päätieverkon toimintalinjat KESTIT” työtä. Luonnoksen mukaan raskaan liikenteen runkoyhteydet eivät yltäisi lainkaan Pohjois-Karjalaan.

– Tällainen liikennepoliittinen linjaus ei tukisi mitenkään maakunnan tai Joensuun kaupungin saavutettavuutta ja elinvoiman edellytyksiä. Päätös olisi todella kielteinen Pohjois-Karjalalle. Vetoan liikenneministeri Berneriin ja joensuulaiseen ministeri Vehviläiseen: tätä virhettä ei saa antaa tapahtua!

Myös junaliikenteen jatko 10.12.2016 jälkeiselle ajalle on Pohjois-Karjalan näkökulmasta edelleen täysin pimennossa.

– Jos ylipäätään Pohjois-Karjalassa halutaan säilyttää junayhteydet, Joensuu-Nurmes yhteys olisi säilytettävä vähintään entisellään ja Joensuu-Varkaus välille olisi saatava vähintään yksi junavuoro lisää. Muuten ihmiset kannustetaan pois raiteilta, jolloin ei ole järkeä säilyttää mitään junavuoroja.

– Nykytilanne on täydellinen katastrofi. Tätä mieltä ovat olleet kaikki Savo-Karjalan kansanedustajat. Näyttää kuitenkin siltä, että hallituksen tarkoitus on nimenomaan kurjistamisen kautta lopettaa koko junaliikenne Pohjois-Karjalassa.

Mäkisalo-Ropponen on hyvin pöyristynyt hallituksen runkoyhteyssuunnitelmista sekä erittäin huolissaan junayhteyksien säilymisestä.

Lisää aiheesta

– Jos hallitus on kiinnostunut Pohjois-Karjalan elinvoimaisuudesta, ryhtyy se nopeisiin korjaaviin toimenpiteisiin. Valitettavasti vastaava ministeri ei ole kutsuista huolimatta tullut edes käymään Pohjois-Karjalassa. Jopa pääministeri on luvannut, että koko Suomi pidetään asuttuna, mutta ilmeisesti tämä ei koske Pohjois-Karjalaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE