Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Bernerillä ei olekaan 110%:n luottamusta? – Keskustalaistenkin rivit rakoilevat taksikohussa

Jopa "omat" kyseenalaistavat Anne Bernerin halun vapauttaa taksiliikenne.

Keskustalaisen liikenne- ja viestintäministerin Anne Bernerin malli taksiliikenteen vapauttamiseksi tekee kipeää myös keskustassa. Puolueen liikenneasioista vastaavat kansanedustajat eivät hyväksy mallia sellaisenaan.

Bernerin toimintaa ministerinä STT:n haastattelemat liikennekansanedustajat eivät tohdi kritisoida, vaan antavat tälle osin myös kiitosta keskustelun avaamisesta.

Berner esittää, että taksilupa myönnettäisiin vastaisuudessa yritykselle, eikä lupien määrää tai kyytien hintaa säädeltäisi. Liikennevaliokunnan varapuheenjohtaja Mikko Alatalo kyseenalaistaa varsinkin ehdotuksen siitä, että taksien määrän ja asemapaikan säännöstelystä luovuttaisiin. Kilpailu avautuisi hänen mukaansa näin myös ulkomaisille yrityksille.

Kansanedustaja Markku Rossi epäilee, että säätelyn poistaminen heikentäisi taksipalveluita maaseudulla ja voisi nostaa hintoja. Hän muistuttaa, että monin paikoin bussiyhteydet ovat niin vähäiset, että taksi on ainoa tapa liikkua.

– Tämä taksipuoli on mietittävä liikennekaaren osalta ihan uusiksi, Rossi vaatii ja odottaa lausuntokierrokselta tyrmäävää palautetta.

Moni keskustan liikennekansanedustajista epäilee myös suunnitelmaa pienimuotoisesta taksitoiminnasta. Berner ehdottaa, että pienimuotoinen kuljetustoiminta tulisi mahdolliseksi ilman lupaa. Kuljettaja saisi kerryttää enimmillään vuodessa 10 000 euron liikevaihdon, jolloin tulot katsottaisiin ansiotuloksi.

– Onko tämä ovi harmaalle taloudelle, Alatalo miettii.

Lisää aiheesta

Taksiliikenteen vapauttaminen on osa laajaa liikennekaari-uudistusta, jonka osana Berner esittää myös valtion väylien yhtiöittämistä.

Onko tämä ovi harmaalle taloudelle?

Keskustan liikennekansanedustajat pitävät ehdotusta hyvänä, vaikka ajatus kansallisen omaisuuden yhtiöittämisestä arveluttaakin.

Liikennevaliokunnan jäsen Eeva-Maria Maijala odottaa, että järjestelyn myötä liikennehankkeiden rahoittaminen helpottuu. Valtionyhtiö voisi saada EU-rahoitusta, jota ei myönnetä suoraan valtiolle.

Valtio-omistajalla halutaan kuitenkin pitää ohjat, jotta tiet pysyvät kunnossa kaikkialla Suomessa.

– Omistajaohjausta pitää voida tehdä. Tämä on varmasti seikka, joka poistaa epäluuloja hankkeesta, Antti Rantakangas sanoo.

Perussuomalaiset ilmoitti maanantaina vastustavansa niin väylien yhtiöittämistä kuin taksiliikenteen osittaista avaamista kilpailulle.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ehätti tänään taas kohuun joutuneen Bernerin avuksi.

– Bernerillä on täysi tukeni, satakymmenen prosenttia, hän sanoi Helsingin Sanomille.

Sipilä totesi tiistaina että väylien yhtiöittämisen selvittämisestä sovittiin kehysriihessä. Hallitusohjelmassa ei kuitenkaan ole mitään viittauksia taksiliikenteen vapauttamisesta tai yhtiöittämisestä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE