Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Bernerin sooloilu hermostutti perussuomalaiset – Terho MTV:lle ja Ylelle: “Tällaiset täytyy sopia yhteisesti”

Puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho sanoo, että perussuomalaiset on sitoutunut ainoastaan asian selvittämiseen.

Perussuomalaiset ei tue liikenneministeri Anne Bernerin (kesk.) esitystä valtion väylien yhtiöittämisestä, kertovat MTV ja Yle.

MTV:n mukaan puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho (ps.) pitää Bernerin esittämää aikataulua hätäisenä.

Terho sanoo, että perussuomalaiset on sitoutunut ainoastaan asian selvittämiseen.

– Perussuomalaiset eivät ole luvanneet tukea tätä uudistuksen toteuttamista ja pidän tätä aikataulua erittäin hätäisenä ja kiireisenä. Näin isot uudistukset tulisi toteuttaa vaalien kautta, Terho sanoi MTV:lle.

Berner siirtäisi valtion tie-, rautatie ja meriväylät uuteen valtionyhtiöön, joka aloittaisi toimintansa vuoden 2018 alusta. Esitys lähti lausuntokierrokselle maanantaina. Hallitus käsittelee asiaa lausuntojen jälkeen.

Pidän tätä aikataulua erittäin hätäisenä ja kiireisenä.

Perussuomalaiset on sanoutunut irti myös Bernerin esitykseen liittyvästä taksiliikenteen osittaisesta avaamisesta kilpailulle.

Lisää aiheesta

Terho sanoi Ylelle, että puoluetta närästää Bernerin omavaltainen käytös asiassa.

– Tällaiset uudistukset täytyy sopia yhteisesti. Mielellään jo hallitusohjelmassa tai sen jälkeen yksimielisesti.

Liikennekaari on osa hallituksen kärkihankkeita. Sen tavoitteeksi on kirjattu muun muassa “purkaa markkinoille tulon esteitä ja mahdollistaa uusien digitaaliseen tietoon perustuvien palvelukonseptien tarjonta”.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE