Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Demariedustajan mitta täyttyi: “Jos saisin päättää, laittaisin koko Postin johtoryhmän ja hallituksen vaihtoon”

Kansanedustaja Satu Taavitsainen Mikkelin maalismarkkinoilla.

SDP:n kansanedustaja Satu Taavitsainen kirjoittaa blogissaan yritysjohtajien palkoista.

– Pomot saivat viime vuonna enemmän palkkaa, luontaisetuja ja rahabonuksia kuin koskaan sitten vuoden 2005. Palkat ja bonukset olivat keskimääräin noin 1,1 miljoonaa euroa. Helsingin Sanomien selvityksen mukaan suurten pörssiyhtiöiden toimitusjohtajien palkat ja bonukset kasvoivat viime vuonna 3,5 prosenttia, hän kirjoittaa.

Taavitsaisen mielestä yritysjohtajille maksetaan aivan liikaa, varsinkin valtionyhtiöissä.

– Niissä ei mielestäni saisi johtajien palkat olla ministerien palkkoja korkeammat. Paitsi että Suomessa johtajille maksetaan liikaa, heitä myös suojellaan liikaa. Heitä ei rangaista, jos yrityksellä menee huonosti.

– Eri yhtiöiden hallituksissa istutaan ristiin ja nostetaan vuoroin toinen toistensa palkkoja.  Jos johtaja saa potkut, siitä seuraa melkein aina muhkea eroraha. On harhaanjohtavaa kuvitella, että yrityksessä vain toimitusjohtajan tekemisillä olisi merkitystä ja että hänelle kuuluu maksaa monikymmenkertaista palkkaa verrattuna yrityksen työntekijöihin.

Eilen uutiset ja ihmisten puheet olivat pörssiyhtiöiden toimitusjohtajien kasvavissa palkoissa.

Taavitsainen korostaa kirjoituksessaan, että valtio pystyy puuttumaan omassa hallinnassaan oleviin yhtiöihin.

– Mikään pakko ei ole omistajaohjauksesta vastaavan pääministeri Juha Sipilän (kesk.) katsoa asioita sormiensa läpi. Halutessaan omistaja yhtiökokouksessa valitsee hallituksen jäsenet ja antaa ohjeita toiminnalle.

– Esimerkiksi Postin ja VR:n osalta olisi voitu aivan hyvin välttää työntekijöiden irtisanomiset ja huonontunut palvelu sekä ylisuuret palkkiot, jos omistaja olisi näin tahtonut. Esimerkiksi Postin toimitusjohtajan 50 000 euron kuukausipalkalle ei ole mitään perusteita. Jos saisin päättää, niin laittaisin koko Postin johtoryhmän ja hallituksen vaihtoon.

Koska johtajien on maksimoitava osingot pitääkseen omistajat hiljaisina, he päätyvät Taavitsaisen mukaan minimoimaan investoinnit, mikä heikentää yhtiön tuotantokykyä, kehittymistä ja työllisyyttä.

– Ihmettelen, eikö Suomessa enää osata palkata johtajiksi näkemyksellisiä ihmisiä vaan ainoastaan saneeraajia?

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE