Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Espoolta tiukka sote-lausunto: “Aikataulu mahdoton, lakeja tarkennettava paljon”

Maria Guzenina.

Espoon valtuusto päätti maanantaina sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauslainsäädäntöä koskevasta lausunnosta. Lausunnon mukaan valinnanvapaus on kannatettavaa, mutta lait vaativat paljon tarkennuksia.

Valtuusto keskusteli sote-uudistuksesta ja erityisesti kiistellystä valinnanvapaudesta pitkään. Hallituksen mallin vastaanotto oli inhorealistinen. Tiivistäen: paljon kritiikkiä, paljon avoimia kysymyksiä.

Valtuusto tiukensi lausuntoa siten, että uudistus ei sen mukaan anna riittäviä edellytyksiä saavuttaa kolmen miljardin euron kustannusten kasvun hillinnän tavoite.

– Esitetty valinnanvapausmalli ei itsessään tasaa väestön terveys- ja hyvinvointieroja. Vaikutus voi olla jopa päinvastainen, jos järjestelmän kannustimia ei saada viritettyä oikein, lausunnossa edelleen todetaan.

Lausuntoon päätettiin myös lisäys, että kunnille on annettava mahdollisuus toimia sote-palveluiden tuottajina tasavertaisesti muiden toimijoiden kanssa joko omistamiensa yhtiömuotoisten sote-keskusten kautta tai esimerkiksi tuottajapoolien kautta siten, että tuottajapoolin voisivat perustaa myös kunnat.

Lain aikataulu aiheuttaa Espoon valtuuston mielestä merkittäviä riskejä.

– Toteutuksen vaiheistaminen on välttämätöntä riskitason laskemiseksi. Uudellamaalla on suuren väestö- ja henkilöstömäärän vuoksi turvattava riittävät siirtymäajat ja tarpeelliset voimavarat.

Lisää aiheesta

SDP:n espoolainen valtuutettu, kansanedustaja Maria Guzenina sanoo Twitter-kommentissaan valtuuston suorastaan tyrmänneen hallituksen soten.

– Ei tuo säästöjä, sisältää virheitä, aikataulu mahdoton ja riskeeraa toimivat osat, hän luettelee puutteita.

Maria Guzenina on valtuuston puheenjohtaja.

Espoon kaupungin kotisivuilla olevalla kaupungin Twitter-tililläkin kuvataan valinnanvapaus-lausuntoa kriittiseksi ja tähdennetään, että lakeja on tarkennettava paljon.

https://twitter.com/EspooEsbo/status/843890410921562113

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE