Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ex-kansanedustajalta täyslaidallinen: “Suomen ongelma eivät ole laiskat työttömät, joita pitää kaikin keinoin potkia töihin”

SAK:n elinkeinopoliittinen asiamies Jukka Kärnä sanoo, että Sipilän hallituksen käytävillä juoksevat taantumuksen mustat koirat. Hänen mukaansa SAK-lainen ammattiyhdistysliike on onnistunut torjumaan 80 prosenttia hallituksen kurjistamisesityksistä.

– Hallitus on lyhyen taipaleensa aikana kepittänyt tai yrittänyt kepittää palkansaajaa milloin milläkin keinolla. Toimia on perusteltu työllisyyden lisäämisellä. Todelliset, työllisyyttä oikeasti parantavat toimet loistavat tosiasiassa poissaolollaan.

Kärnän mukaan neuvottomuus vaikean työllisyystilanteen edessä näkyi jälleen porvarihallituksen hallituksen viimeisimmissä, työllisyyspaketiksi, nimetyissä päätöksissä. Paketti kiristää työn vastaanottovelvoitetta, heikentää ammattitaitosuojaa ja pidentää työttömyysturvan karensseja.

– Heikkoa täytyy työmarkkinoiden ymmärryksen olla, jos näillä keinoin kuvitellaan syntyvän lisää työpaikkoja. Suomen ongelma eivät ole laiskat työttömät, joita pitää kaikin keinoin potkia töihin.

SDP:n entisen kansanedustajan mukaan tällä hetkellä ideologista miekkaa heiluttaa pahimmin Suomen yrittäjät.

– Kyse on paikallisen sopimisen viemisestä työehtosopimuksiin. Suomen yrittäjät sanoo, että paikallisen sopimisen raportin mukaan on pakko valita luottamusmies jokaiselle työpaikalle. Valitettavasti näin ei paikallisen sopimisen raportin mukaan ole.

Kärnän mukaan yrittäjät ovat saamassa samat paikallisen sopimisen oikeudet kuin Elinkeinoleämän keskusliiton EK:n jäsenyritykset mutta samalla heille tulee myöskin valvontavastuu toiminnasta työpaikoilla.

– Valta kelpaa, vastuu ei. Suomen yrittäjien kannanotot ovat suoraan hamalta 1930-luvulta, pahimmalta IKL-ajalta.

Kärnän mukaan ay-liikkeen on kestettävä yhdessä ja noustava tarpeen tullen barrikadeille.

– Laittamaan läähättävät taantumuksen mustat koirat rankkurin autoon, hän julistaa vappuna Inkeroisilla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE