Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ex-ministeri epäilee: “Kepussakin kuohuu” – selittää pitkän linjan vaikuttajien hiljaisuuden

Susanna Huovinen korostaa, että sote-palveluiden yhtiöittämisinnossa hallitus ei voi piiloutua EU:n selän taakse.

Juha Sipilän (kesk.) hallituksen toimintaa leimaa kiire, SDP:n kansanedustaja, entinen peruspalveluministeri ja liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huovinen arvioi yleistä linjaa puhuessaan Jyväskylässä tänään.

– Tiedossa taitaa olla, että vain tällä hallituspohjalla nämä “uudistukset” ovat läpi vietävissä.

Vyörytyksestä on saatu tuta tänä keväänä moneen otteeseen: metsähallitus, sote-uudistus ja viimeisimpänä liikenneministeri Anne Bernerin (kesk.) Liikennekaari-hanke, jolla aiotaan murentaa nykyinen taksijärjestelmä sekä yhtiöittää valtion tiet ja rautatiet.

Huovinen ihmettelee erityisesti sitä, että uudistukset ovat keskustan ministereiden valmistelemia.

– Toisaalta monet pitkän linjan keskustavaikuttajat ovat olleet hyvin hiljaa. Ehkä tämä sanaton “tuki” kertoo kaiken. Kepussakin kuohuu, hän arvelee.

Huovinen pitää erikoisena, että SDP:tä ja vasemmistoliittoa on kritisoitu siitä, että puolueet vastustavat esimerkiksi yksityisiä palveluntuottajien tuloa markkinoille vain ideologisista syistä.

Oliko syytä lähteä näin isoon revohkaan laajan valinnanvapauden takia?

Lisää aiheesta

Hänellä itsellään ei ole mitään sitä vastaan, että niin yksityiset kuin järjestötkin kirittävät julkisia sote-palveluitamme.

– Joissakin palveluissa emme enää pärjäisi ilman näitä toimijoita. Silti julkisen palvelutuotannon pohjan on oltava vahva, jotta pystymme vertailemaan esimerkiksi hintoja.

Huovinen kysyisi sitä vastoin sitä, syyllistyykö Sipilän hallitus pakkoyhtiöittämiseen vain ideologisista syistä.

Hän ihmettelee erityisesti sitä, että julkisten sote-palveluiden yhtiöittämistä on perusteltu EU:n vaatimuksella.

– Tämä ei pidä paikkaansa. Hallitus ei voi mennä tässä asiassa EU:n selän taakse piiloon.

Huovinen epäilee, että hallitus väen vängällä haluaa toteuttaa laajan valinnanvapauden vedoten yhtiöittämisvaatimukseen.

– Oliko syytä lähteä näin isoon revohkaan laajan valinnanvapauden takia? Uskon, että myös perustuslakiasiantuntijoilla voi olla vielä sanansa sanottavana, Huovinen arvioi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE