Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Pääkirjoitukset

Hiostava jännitysnäytelmä päättyi SDP:n ja muutoksen voittoon vaaleissa, jotka jättävät kaikille pähkäiltävää

Pääkirjoitukset

Rane Aunimo

Demokraatin toimituspäällikkö.

Eduskuntavaaleista tuli pitkälle sunnuntai-iltaan venynyt hiostava jännitysnäytelmä, jolle ei löydy vertaa suomalaisesta eduskuntavaalien historiasta.

Rane Aunimo

Demokraatti

Kolme puoluetta mahtui kärjessä alle prosenttiyksikön ja vain muutaman edustajapaikan erojen sisään. SDP selvisi vaaleista voittajana yhden edustajan marginaalilla perussuomalaisiin, joka puolestaan päihitti kokoomuksen samalla paikkaerolla.

Voitto on tosiasia, ja se tietää puheenjohtaja Antti Rinteelle hallitustunnustelijan tehtävää.

On selvää, että SDP:n vaalivoitto, suurimman puolueen asema ja kuuden kansanedustajan lisäys antavat syytä riemuun. Viimeksi SDP ylsi eduskuntavaalien ykkössijaan tasan 20 vuotta sitten Paavo Lipposen johdolla. SDP on kevään vaalien suurin voittaja myös paikkamäärissä.

Voitto on siis tosiasia, ja se tietää puheenjohtaja Antti Rinteelle hallitustunnustelijan tehtävää. Oppositiosta myös vihreät ja vasemmistoliitto ottivat selvät vaalivoitot. Vaaleissa voitti muutoksen eetos, joka jakautui kahtaalle, kun myös yhteiskunnan sulkeutumista ajava perussuomalaiset menestyi vasemmiston ja vihreiden ohella.

Jos Suomessa on tavattu ajatella, että suurella puolueella on vähintään 20 prosentin kannatus, maassa ei ole näiden vaalien jälkeen kuin korkeintaan keskisuuria puolueita, joista SDP on suurin. Menestys vaaleissa vertautuu ennen kaikkea kahteen asiaan: omaan pärjäämiseen edellisissä vastaavissa vaaleissa sekä tulokseen suhteessa muihin puolueisiin. SDP menestyi molemmilla mittareilla kaikista puolueista parhaiten.

Kokoomuksen kahden paikan tappio SDP:lle varmistui ainakin hoitajamitoituskeskustelussa, jossa Petteri Orpolta karkasi ote pääministerin tehtävästä. Tärkeässä ja suurimmassa Uudenmaan vaalipiirissä kokoomus olisi taatusti kaivannut Liike Nytin perustanutta Harry Harkimoa ja hänen lähes 13 000 ääntään.

Kahdeksantoista paikan tappio on mille tahansa puolueelle järkytys, niin myös keskustalle, ja se lienee viimeinen silaus Juha Sipilän poistumiselle keskustan johdosta. Keskusta oli myös vaalien ainoa häviäjä, ellei eduskunnasta kokonaan pudonneita sinisiä lasketa mukaan. Silti puoluetta saattaa lopulta houkuttaa hallitukseen pääsy, sillä perussuomalaisten mahdollinen jääminen oppositioon tietäisi keskustalle toisen viulun soittajan asemaa oppositiossa. Tämä tarkoittaisi huonompaa näkyvyyttä esimerkiksi eduskunnan kyselytunneilla.

SDP teki heikomman tuloksen mitä yksikään kolmen eri mittauslaitoksen kannatusmittaukset onnistuivat povaamaan vaaliviikolla. Rinne myönsi suoraan omien edessä, että tulos on huonompi mitä toivottiin. Voiton suuruuden leikkaantumisen suurin syy on varmasti perussuomalaisten rakettimainen nousu kampanjoiden viimeisten viikkojen ja ehkä päivienkin aikana. Miksi näin tapahtui on tulevien analyysien aihe. Äänestysprosentti nousi, mikä on hyvä asia, ja se taisi tuoda perussuomalaisille lisää ääniä. SDP:n vielä suurempaa voittoa maltillisti myös vihreiden tällä vaalikaudelle tekemä usean prosenttiyksikön ja vasemmistoliiton pienempi nousu.

Vaalitulos on niin poikkeuksellinen ja täpärä, että pähkäiltävää riittää. Vähän vastaavassa tilanteessa vuonna 2011 hallitusta muodostettiin aina juhannusviikolle saakka, mutta nyt siihen ei oikein olisi mahdollisuutta, koska jo heinäkuussa Suomea odottaa EU-puheenjohtajuus.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE