Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Idea hihamerkistä – kansanedustaja pöyristyi: “Kaikuja niin karmeasta menneisyydestä, että 2020-luvulla on pystyttävä parempaan”

iStock

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Hanna Nohynek väläyttää ideaa koronaveteraaninapista, hihamerkistä tai passista, joka kertoisi kantajan sairastaneen taudin niin, ettei tämä tartuta enää muita, uutisoi MTV.

Demokraatti

Demokraatti

“Jos saisimme varmuuden, että on jo sairastanut taudin ja on sitä suojaavia vasta-aineita, sellaiset ihmiset voisivat olla avaamassa yhteiskuntaa ilman, että olisimme toisillemme uhka. Tällä hetkellä jokainen meistä on toiselle uhka. Jos tietäisimme paremmin, ketkä ovat jo taudin sairastaneet, se olisi myönteinen tieto, jota voitaisiin hyödyntää myös hoidollisesti.”

“Ymmärrän toki, että tästä on syntynyt erilaisia mielikuvia 40-luvulle, mutta ajatus oli se, että kyllähän meidän pitää tästä jotenkin päästä ulos”, hän sanoo MTV:lle.

Kokoomuksen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo hämmästelee ideaa hihamerkistä Twitterissä.

“Toivon, että hallitus toisi kansan käytettäväksi (heti ensimmäisessä tiedotustilaisuudessa lupaamansa) appin. Hihamerkit ovat kaikuja niin karmeasta menneisyydestä, että 2020-luvulla on pystyttävä parempaan. Myös THL:n on pystyttävä parempaan kuin tämä.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE