Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

“Kaakkois-Suomen puoluekokousryhmä on työskennellyt ahkerasti” – kotiintuomisina mieluisia pestejä ja yhteishenkeä

SDP:n 45. puoluekokous Lahdessa on loppusuoralla. Kaakkois-Suomesta puoluevaltuuston puheenjohtajaksi valittiin kansanedustaja Sirpa Paatero Kotkasta ja puoluehallituksen jäseneksi Teemu Hirvonen Savonlinnasta.

– Kaakkois-Suomen puoluekokousryhmä on työskennellyt täällä Lahdessa ahkerasti ja hoitanut velvollisuutensa kunnialla, kiittelee piirin puheenjohtaja Hirvonen.

Puoluevaltuustoon valittiin Niina Malm Imatralta, Toni Kailio Lappeenrannasta, Paula Werning Kouvolasta, Joonas Honkimaa Kouvolasta, Sami Virtanen Kotkasta, Nina Peltonen Haminasta, Arto Seppälä Mikkelistä sekä Raine Lehkonen Mikkelistä.

Valtuuston varajäsenten tehtävää hoitavat seuraavan puoluekokouskauden Nina Brask, Alpo Salo, Ilkka Nokelainen, Eemeli Lehtinen, Kari Huovila, Tuula Kärkkäinen, Kirsi Seppänen ja Tuomo Saarinen.

Puolueen kunniajäseniksi Lahdessa kutsuttiin liikkeessä ansioituneita tovereita. Kaakkois-Suomesta kunniajäsenyyden saivat Arvi Avelin Ruokolahdelta, Kirsti Rahikainen Kangasniemeltä sekä Anna-Liisa Kuusimäki Kotkasta.

SDP:n kunniajäsen Arvi Avelin Ruokolahdelta (Kuva: Sanna Koskenranta)

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE