Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kansanedustajat ajavat etujensa heikentämistä nyt kansalaisaloitteella

Perussuomalaisten kansanedustajat Vesa-Matti Saarakkala ja Rami Lehto ovat tehneet kansalaisaloitteen kansanedustajien sopeutumiseläkkeiden poistamiseksi. Nimienkeruu kansalaisaloite.fi –palvelussa on alkanut tänään perjantaina.

Saarakkala teki asiasta edellisellä vaalikaudella lakialoitteen, joka ei eduskunnassa kuitenkaan menestynyt ja samoin kävi tällä vaalikaudella Rami Lehdon vastaavalle lakialoitteelle.

Niinpä kansanedustajat päätyivät siihen, että asiaa viedään nyt eteenpäin kansalaisten tuella, sikäli kun sitä aloitteelle löytyy. Mikäli aloitteelle kertyy yli 50 000 allekirjoittajaa, eduskunta pääsee todennäköisesti äänestämään asiasta.

Kansanedustajien sopeutumiseläkettä on pääomatuloista riippumatta mahdollisuus saada aina varsinaiselle eläkkeelle siirtymiseen asti ja sopeutumiseläkkeet vaihtelevat noin 2000 eurosta aina noin 4000 euroon kuukaudessa.

Kyseiseen etuuteen on mahdollisuus sellaisilla kansanedustajilla, jotka ovat tulleet valituksi ensimmäisen kerran ennen vuoden 2011 eduskuntavaaleja ja toimineet vähintään seitsemän vuotta kansanedustajina. Tammikuussa 2011 silloinen eduskunta poisti mahdollisuuden tuohon kohtuuttomaan etuuteen ensimmäistä kertaa vuonna 2011 tai sen jälkeen ensimmäistä kertaa valituksi tulleilta kansanedustajilta, mutta jätti etuuden itselleen.

Tällä hetkellä sopeutumiseläkettä nauttii noin 50 entistä kansanedustajaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE