Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Kauniit tavoitteet lipuvat yhä kauemmaksi” – SDP:n Huovinen: Jouduimme pettymään rankasti

Eduskunnan kehityspoliittisen selonteon palautekeskustelussa puhunut kansanedustaja ja kehityspoliittisen toimikunnan jäsen Susanna Huovinen (sd.) ihmetteli hallituksen puheiden ja tekojen välistä suurta epäsuhtaa.

– Toivoimme, että hallitus olisi kehysriihessään arvioinut uudestaan mittavia YK-järjestöjen ja kansalaisjärjestöjen säästöjä, ja palauttanut osan resursseista järjestöille. Jouduimme pettymään rankasti, sillä hallitus päättikin uusista lisäleikkauksista kehitysyhteistyöhön. Kehityspoliittisen selonteon kauniit tavoitteet lipuvat yhä kauemmaksi, Huovinen totesi.

Huovinen ihmetteli, miten hallituksen piirissä voidaan vaatia pakolaiskriisin hoitoa erityisesti lähtömaissa, lähialueilla sekä pakolaisleireissä, ja leikata samaan aikaan esimerkiksi YK-järjestöiltä valtavat summat rahaa.

– Humanitäärinen apu kriiseihin on tärkeää. Samalla pitää kuitenkin huolehtia siitä, että esimerkiksi pakolaisuuden juurisyihin paneutuva, pitkäjänteinen työ saa riittävän huomion ja resurssit. Muutoin vaarana on, että emme kykene ennaltaehkäisemään tulevia, mahdollisesti paljon mittavampia pakolaiskriisejä, Huovinen muistutti.

Huovisen mukaan on hyvä, että ulkoasiainvaliokunnan mietinnössä korostetaan Suomen kehityspolitiikan pitkää linjaa: tyttöjen ja naisten oikeudet, ihmisoikeudet, kestävä kehitys ja demokratia ovat edelleen tärkeässä roolissa. Huovinen kiitteli myös valiokunnan mietinnössä painotettuja seksuaali- ja lisääntymisterveyttä, seksuaalioikeuksia sekä naisiin kohdistuvan väkivallan ja nuorisotyöttömyyden vähentämisen merkitystä.

– Pakkoavioliitot ja pakkoraskaudet ovat tyttöjen ja naisten vakavia ihmisoikeusloukkauksia, Huovinen painotti.

Huovinen korosti myös verovälttelyn vastaisen työn tärkeyttä kehityspolitiikan parissa. Viime kaudella hallitus hyväksyi ensimmäisen kansainvälisen veronkierron vastaisen toimintaohjelman.

Hallituksen olisi Huovisen mukaan syytä päivittää tämä eri hallinnonalojen yhteistyötä korostava ohjelma ja tuoda se myös eduskunnan käsittelyyn.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE