Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Kermankuorijoiden ja työntekijöiden halpuuttajien edunvalvontaa” – demarikolmikolta tiukka vastalause hallitukselle

Postilaki hyväksyttiin eduskunnassa keväällä 2011. Lain tarkoituksena on turvata postipalveluiden ja erityisesti yleispalvelun saatavuus tasapuolisin ehdoin koko maassa. Nyt postiala elää murroksessa.

Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan sd-edustajien mielestä Juha Sipilän (kesk) ”yhtiöittämishallitus” aikoo pala palalta poistaa suomalaisilta julkisia palveluita.

He katsovat Postin kuuluvan tähän suunnitelmaan.

SDP:n kansanedustajat valiokunnassa jättivät hylkäysesityksen ja vastalauseen hallituksen postilain muutosesitykseen.

Kansanedustaja Katja Taimelan mukaan lakiesitys poistaisi vaatimukset postitoiminnan säännöllisyydestä ja laadusta, riittävistä resursseista sekä pitkäjänteisestä postitoiminnan järjestämisestä.

– Postin ja lehtien saaminen kuuluu kaikille kansalaisille joka puolella Suomea. Se on julkinen palvelu ja siitä pidämme kiinni. Sipilä on unohtanut perustehtävän ja aluepolitiikan, Taimela sanoo.

Kansanedustaja Suna Kymäläinen pitää lakiesitystä “samanlaisena kermankuorijoiden ja työntekijöiden halpuuttajien edunvalvontana kuin on VR:n pilkkominen ja soten yhtiöittäminen”.

– Yksityisille yhtiöille annetaan parhaimmat tuottoisat palat vieden valtionyhtiön tulot ja tämän vuoksi postilaiset laitetaan ruohonleikkaajiksi.

Lisää aiheesta

Jatkossa valtion on Kymäläisen mukaan turha odottaa osinkoa Postilta.

– Viime vuodelta valtion yhteiseen kassaan kilahti osinkoa 18 miljoonaa euroa. Jatkossa nuo eurot kilahtavat yksityisiin pusseihin, hän sanoo.

Yksityisille yhtiöille annetaan tuottoisat palat ja postilaiset laitetaan ruohonleikkaajiksi.

Kansanedustaja Satu Taavitsaisen mukaan Sipilän ”yhtiöittämishallitus” ei ajattele kansalaisia vaan omistajia.

– Ministeri Berner (kesk.) on useassa kohtaa julkisesti sanonut ajavansa omistamisen etua, hän huomauttaa.

– Kansanedustajat edustavat kansaa ja on ajettava yhteistä etua, ei pienen, taloudellisesti vaikutusvaltaisen piirin etua. Voitosta elävien kauppamiesten etu on aina erilainen ja jopa vastakkainen kuin yleinen etu. He haluavat käyttää valtioita hyväkseen bisnestensä edistämiseksi. Hallituksen esittämästä postilain muutoksesta ei ole mitään hyötyä kansalaisille, pelkkää haittaa, päättää SDP:n Taavitsainen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE