Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kirjallisuus

Kirjavisa: Kyllä Saksassa huumori tunnetaan

Daniel Kehlmann on saksalaisen kirjallisuuden nuoremman polven tähtiä.

Niukanpuoleiseksi jäin toisen peräkkäisen saksalaskirjailijan tunnistus, mutta visaukko ottaa siitä osasyyn, koska muisti laittaa tehtävän verkkoon vasta aivan vastausajan loppumetreillä.

Helsinkiläinen Sirpa Taskinen avaa pelin.

”Harvan kirjan minäkertoja kuvaa itseään niin häikäilemättömäksi ja muista piittaamattomaksi kuin visakirjan Sebastian Zöllner – yleensähän kirjailijat varaavat tylsimyksen osan jollekin muulle. Tämä lienee yksi selitys sille, miksi Daniel Kehlmann on saanut niin paljon kehuja kirjastaan ‘Minä ja Kaminski’. (Kirjan nimikin kuvaa hyvin, että itsekeskeisellä asialla ollaan.) Itse asiassa kirja on melkoinen moraliteetti, sillä omahyväinen Zöllner saa nenälleen niin naisystävältään kuin sokeana esiintyvältä maalari Kaminskilta.”

Mauri Panhelainen Jyväskylästä kumoaa vanhaa väittämää saksalaisesta huumorintajuttomuudesta.

”Ei epäilystäkään, Minä ja Kaminski on saksaksi kirjoitettu mainio humoreski, ovelaa ja omaperäistä proosaa. Aluksi lukijalle voi tuottaa vaikeuksia suhtautua päähenkilöön, joka kuvataan röyhkeäksi niljakkeeksi, taidekriitikoksi jolla on kyseenalaiset motiivit ja keinot hankkia rahaa ja kuuluisuutta sokeutuneen taiteilijan kustannuksella. Melkein liian vastenmielistä edes taidekriitikon parodiaksi… Matkan varrella yhden vitsin novellilta vaikuttavasta jutusta kasvaa aito veijaritarina ja roadmovie, jonka myötä häpeämätön kriitikkokin hieman inhimillistyy.

Syntyperästään johtuen Daniel Kehlmann on osa saksalaista huumoriperinnettä, josta jaksetaan aina laskea leikkiä. Teema on herättänyt kirjabloggarit vertamaan hänen teostensa yhteydessä saksalaisia ja brittejä. Armeliain kirjoittaja sanoo, että saksalainen huumori on vähemmän ironista, hitaampaa, mutta myös sydämellisempää.”

* * *

Espoolainen Eero Reijonen palaa lomilta visaharrastuksen pariin.

”Tällä kertaa visakalloa ei tarvinnut ylen määrin rasittaa. Helsingin Kaupunginteatterin ’Mestari’, jota Hesarin Lauri Meri kohteli hieman zöllnermäisesti, on yhä näkömuistissa ja herrojen Zöllner ja Kaminski tarinan Tammen keltaiseen kirjastoon vielä uskonsa säilyttänyt visailija tunnistaa lunttaamattakin.

Visakirjailijan tähänastisen helmen, novellikokoelma ’Muistin’ jutuista näkyy se miten pienellä sivumäärällä taitava tekijä luo tarinaa. Yhdessä ainoassa novellissa, jopa yhdellä sivulla niitä voi olla useita. Visakirjassa tapahtuu juuri samoin. Juttu liikkuu ihan kirjaimellisestikin kuin paraskin road movie. Kuski vaihtuu ja pelkääjän paikka on nimensä veroinen. Eikä Daniel Kehlmannin kerronta kaipaa sankareita tai konnia, ei ainakaan samassa persoonassa. Visakirjassa vedättäjä on ensin härski kriitikko ja kohteena vanha sokea ja toimintakyvytön entinen taiteilijasuuruus. Sitten vetovastuu siirtyy tälle nyt paitsi vanhalle, myös ovelle maalarille, joka vie mennen tullen kaikkien hylkäämää reppanaa tekstinikkaria. – – –

Visaisännän pelko oman oksan sahaamisesta kriitikko-törkimyksen omakuvan takia on tietysti aiheeton. Nyt kun koneet eivät ihan vielä toimi kaikissa aviiseissa kriitikkoina, on meidän lukijoiden varmaan syytä ihan aidosti olla onnellisia siitä, että kriitikotkin ovat toistaiseksi vain ihmisiä.

Ei Zöllnerin käytös ole mitenkään psykologisesi tähän ammattiin orientoitunut. Meidänkin sopimusyhteiskunnassamme Ravintoketjun huipulla istuu sadoittain uransa eri suuntiin kumartelemalla luoneita kihokkeja, jotka itse tuskaa tuntematta pistävät väen kilometritehtaalle, tai ainakin ottavat yhteyden Panaman konsuliinsa.

Kirjan loppu on symbolinen, melkein sadunomainen. Näyttää onnelliselta lopulta, sillä molemmat päähenkilöt kokevat jotain ainutlaatuista. Vanha maalari Kamiski tuntee ensimmäistä kertaa elämässään meren – vapauden – tuulahduksen. Itseään pakahduttavan täynnä vielä matkan alussa ollut elämänkerturi Zöllner kokee myös todennäköisesti ainutlaatuisen tunteen luopumalla viimeisestä esineestä minkä hän enää omistaa, Kaminskilta vääryydellä hankkimistaan dokumenteista. Koska kriitikko- kirjailija on elämänsä aikana esineellistänyt koko elämänsä, läheiset ihmiset mukaan lukien, hän on matkan päättyessä meren rantaan menettänyt kaiken.”

Juhani Niemi Hangosta veikkaa kirjailijan saavuttavan vielä suuria.

”Kirjan tärkein Teos on satiiri nykytaiteen tilasta, taidepuheesta ja pinnallisuudesta. Tosin ylimielinen taidekritiikki ja nykytaiteen onttous ovat tosielämässä naurettavia ilman liioitteluakin. sanoma on ajan ikuisuus kuitenkinja nykyhetken voima. Teos on kuvaelma ihmisen haluista, peloista, ikääntymisestä ja sosiaalisten suhteiden sattumuksista. Hieno kirja, kyllä Kehlmann vielä joskus on mukana Nobel-veikkauksissakin.”

Pertti Vuorela Espoosta kommentoi näin.

”Visaukolta löytyy jatkuvasti mainioita kirjailijoita visaan. Saksalainen Daniel Kehlmann (s. 1975) kirjallaan Minä ja Kaminski on uusi, kiinnostava tuttavuus.

Pikaluin kirjan. Se on suoraa, älyllistä proosaa, joka käsittelee maineen ja julkisuuden tavoittelua kolikon molemmilta puolelta.”

Ossi Lehtiö Tervakoskelta oli visapaitsiossa, koska ”mennyt torstai oli kauhujen päivä, silloin piti lehden tulla päiväpostin mukana, vaan ei se tullutkaan. Ei muuten tullut muukaan päiväposti.” Mutta oikea vastaus kuitenkin löytyi. Siitä ansaitsee viikon palkinnon. (rb)

Viikon sitaatti

Ajankohta olkoon hyvä vihje seuraavalle runotehtävälle, joka puretaan siis vapun jälkeisessä lehdessämme. Kansallisrunoilijamme sanoi tästä kirjailijasta, että hänen tunne-elämänsä on ”karu ja miehekäs”. Nuorena kuollut, lajityyppinsä edelläkävijä. Kuka, mikä runo josta ohessa kakkossäkeistö?
Vastaukset osoitteeseen kirjavisa@demokraatti.fi tai Demokraatti, Kirjavisa, PL 338, 00531 HKI viimeistään 27.4. Yhdelle palkinto

”Näät tullut on maailman uudistushetki:
sen hurmeisen ruskon nyt koittavan näät.
Pois kahleensa luovat jo nääntynehetki,
ja orjilla vapauden kanssa on häät.
Sä maailman voittaja, valtojen valta,
mi urhoja kaadoit ja orjia loit,
nyt maailma vapaa on sortosi alta
sua kutsuu se: jälleen se voita jos voit.””

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE