Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kirjallisuus

Kirjavisa palaa ladulle

Taakse jätetty Kirjavisan syyskausi oli 25-vuotissynttäreiden takia erityislaatuinen ja juhlava. Käänteissään se oli myös vauhdikas, sillä vastausmäärillä mitaten sesonki oli vähintäänkin vuoristoratamainen. Juhlakauden erikoistehtävät – kohteina muun muassa Melleri, Pekkanen, Salama, Tuuri, Södergran – tuottivat komeita vastaussatoja, ne muut taas osoittautuivat enimmäkseen niin koviksi paloiksi, että sähkökirjelaatikko kumisi tyhjyyttään.

Viikon 1 sitaatti

Talvikauden 2018 avauksessa saattaa koiraspuolisilla vastaajilla olla etulyöntiasema, sillä nyt liikutaan vahvasti niin sanottujen poikakirjojen maailmassa. Kirjailija oli aikoinaan erityisesti omalla kielialueellaan huippusuosittu, mutta suosijoissa oli sillä tavalla vääränlaisia henkilöitä, että myöhempinä aikoina hänen romaaneistaan tuli vähän vieroksuttuja. Yli 200 miljoonaa myytyä opusta yli 30 kielellä kertoo kuitenkin, että globaalista kirjallisuusilmiöstä oli kyse (paljon ennen kuin tuota globaali-sanaa oli edes valjastettu markkinakielen tehokäyttöön).

Triviavihjeenä todettakoon, että visakirjailijan romaaneista filmattujen lukuisien elokuvien pääosissa on nähty niinkin erilaisia tähtiä kuin Klaus Kinski ja Terence Hill.

Kuka on kyseessä, mikä teos? Vastaukset viimeistään 10.1. mennessä osoitteella Demokraatti/Kirjavisa, PL 338, 00531 Helsinki tai sähköpostilla kirjavisa@demokraatti.fi. Yhdelle palkinto.

”Bill, setä ja englantilainen olivat kiiruhtaneet metsän läpi ja sitten ratsujensa luo niin nopeasti kuin pimeässä kävi päinsä. Molempien metsästäjien tarkasta vainusta johtui, etteivät he juosseet harhaan. Lordi olisi tuskin osannut perille, koska harjanteet ja niiden väliset laaksot olivat yöllä vielä paljon enemmän kuin päivällä toistensa kaltaisia. He vapauttivat hevoset lieasta, nousivat ratsaille ja pitelivät toisia hevosia kiinni suitsista.

Juuri kun oli päästy näin pitkälle, he kuulivat odottamiensa viiden intiaanin tulevan. ’Nuo kulkurit ovat sokeita ja kuuroja’ sanoi ’suuri aurinko’; ’moni heistä vaeltaa ikuisille metsästysmaille palvelemaan osagein henkiä..’”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE