Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

“Koko maailma tulee seuraamaan” – Obama asetti päävastuun tulitauosta Syyrian hallitukselle ja Venäjälle

Syyrian sisällissota jatkuu jo viidettä vuotta. Väkivaltaisuuksissa on kuollut ainakin 250 000 ihmistä ja miljoonat ovat joutuneet jättämään kotinsa.

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama arvioi, että lähipäivät ovat kriittisiä sen suhteen, onko Syyrian brutaalista sisällissodasta löydettävissä ulospääsyä.

Obama kommentoi Syyrian tilannetta tunteja ennen kuin maahan neuvotellun tulitauon oli määrä astua voimaan.

Obama asetti päävastuun tulitauosta Syyrian hallitukselle ja sitä tukevalle Venäjälle. Hän varoitti niitä, että maailma tulee seuraamaan tarkasti, mitä Syyriassa nyt tapahtuu.

Ääriryhmät Isis ja al-Qaidaan kytköksissä oleva al-Nusran rintama eivät ole mukana tulitauossa.

Tulitauon aikana YK:n järjestöt yrittävät päästä viemään humanitaarista apua eristyksissä olleille alueille Syyrian monien rintamien lähistölle.

Turvallisuusneuvosto äänestää

Vaikka Syyrian tulitauosta on jo käytännössä sovittu, YK:n turvallisuusneuvoston on vielä tarkoitus äänestää tänään asiaa koskevasta Yhdysvaltain ja Venäjän päätöslauselmaluonnoksesta.

Lisää aiheesta

15-jäseninen turvallisuusneuvosto kuulee ensin YK:n Syyria-lähettiläs Staffan de Misturan raportin maan tilanteesta.

Jos tulitauko pitää, de Mistura toivoo voivansa käynnistää uudet Syyrian rauhanneuvottelut jo ensi viikolla.

Hän keskeytti aiemmat rauhanneuvottelut Sveitsin Genevessä helmikuun alussa, kun Venäjän tukemat Syyrian hallituksen joukot olivat aloittaneet hyökkäyksen Syyrian pohjoisosan Aleppon maakunnassa.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE