Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kokoomus kipuilee, Stubb avaa kampanjansa – “Alexin aloittama työ on kesken, se on vietävä maaliin”

Kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubb avaa puheenjohtajakampanjansa maanantaina Espoossa.

Kokoomuksen puheenjohtajuudesta tulee kamppailu, koska Stubbin haluaa syrjäyttää paikaltaan ainakin kansanedustaja Elina Lepomäki. Myös sisäministeri Petteri Orpo kertoi tänään harkitsevansa kilpaan lähtemistä. Aiemmin myös kansanedustaja Harry Harkimo on ilmaissut miettivänsä asiaa.

Kokoomuksen puoluekokous järjestetään Lappeenrannassa 10.–12.6.

Stubbin kampanjatiimi lähestyi tänään mediaa kutsulla Stubbin kampanja-avaukseen. Kutsun lähetti Stubbin kampanjapäällikkö Anu Urpalainen.

– Alex on vienyt puoluetta eteenpäin erityisesti avoimuuden ja kaikkien osallistamisen näkökulmista. Alexin johtama joukkue vei kokoomuksen hallitukseen ja on puolustanut arvopohjaamme päätöksenteossa sitkeästi ja paljon saavuttaen.

– Alexin aloittama työ on kesken, se on vietävä maaliin.

Vaikka Stubb on kokoomuksen istuva puheenjohtaja ja valtiovarainministeri, hänen asemansa on vakavasti vaakalaudalla. Moni uskoo, että Stubbista on tullut puheenjohtajakisan haastaja ainakin jos Orpo päättää lähteä mukaan, kuten ilmeiseltä näyttää.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE