Suuresta ja monipuolisesta sävellystuotannostaan huolimatta Johann Sebastian Bach (1685-1750) ei koskaan säveltänyt balettiteosta. Tämä johtui ehkä siitä, että hänen asuinpaikkansa Saksassa sijaitsivat kaukana silloisista tanssikeskuksista Pariisista ja Lontoosta, eivätkä hänen työnantajansa Weimarin ja Köthenin hoveissa sekä Leipzigin Tuomas-koulussa tilanneet häneltä sellaista. Tanssittavaa musiikkia hän kylläkin teki, mutta ne olivat soolosoittimille sävellettyjä hovien barokkitanssiteoksia.

Duato onkin koonnut koreografiansa musiikin Bachin eri sävellyksistä ja niiden osista. Teoksen ensimmäinen osa on nimeltään Moninaisuus ja se koostuu tunnelmaltaan hyvin erilaisista sävellyksistä, joiden yhteisenä nimittäjänä on energisyys. Toinen osa, Hiljaisuuden ja tyhjyyden muodot on melankolisempi ja mystisempi.

Duato on nimittänyt teostaan kunnianosoituksesi Bachille ja sitä se monin tavoin onkin. Sinänsä juonettoman koreografian keskushenkilönä on säveltäjä itse ja erillisten kohtausten teemoissa on tulkintoja säveltäjän suhteesta työhönsä, inspiraatioon, suuruuteen, yksinäisyyteen ja kuolemaan. Musiikki ei missään vaiheessa vain säestä tanssia, mutta toisaalta ei koreografiakaan jää musiikille toiseksi, vaan ne käyvät läpi teoksen jatkuvaa ja monipuolista vuoropuhelua keskenään.

Klassiseen balettiin pohjautuva liikekieli on melkein hengästyttävän vauhdikasta ja täynnä monenlaisia yksityiskohtia. Käsien asennoissa ja eleissä on muistumia barokin hovitanssien liikekielestä. Liikkeissä on myös viittauksia sävellyksissä käytettyihin soittimiin tai niiden ääniin.

Yllättävintä on niin kohtausten sisällöissä kuin itse koreografiassakin pulpahteleva, kutkuttava huumori. Jylhyyttä taas on Chalabin mustasävyisessä lavastuksessa, jossa taustan mustat lieriöt hiljalleen kiertyvät auki. Komea on myös teoksen loppukuva, jossa tanssijarivistöt hitaasti vaeltavat metallista käytävärakennelmaa pitkin kohti korkeuksia Kuoleman vartioidessa Bachia. Kohtauksen, kuten koko esityksen viimeistelevät Brad Fieldsin silmiä hivelevät valot.

Vaativa koreografia

Duaton haastava koreografia vaatii tanssijoilta musikaalisuutta ja tarkkaa ajoitusta. Tulos on kuitenkin erinomainen ja tanssijoiden liike vauhdikkuudessaankin sulavan rentoa ja vapaata pinnistelystä.

Nicholas Ziegler Bachina on vaikuttava ilmestys ja hänen duettonsa Linda Haakanan vilkkaan Sellon ja Desislava Stoevan arvonsa tuntevan Kuoleman kanssa ovat esityksen kohokohtia. Mutta eivät suinkaan ainoita. Yksi hulluttelevimmista on Thibault Monnierin ja Gabriel Davidssonin pelkissä barokkihameiden vannealushameissa tanssima poloneesi, johon Bachkin tempautuu mukaan. Ja enpä ennen ole tullut ajatelleeksi, että sellojousia voi käyttää myös miekkailuun kuten miesten ryhmäkohtauksessa.

Tanssijoiden perusmustaan, hihaton t-paita ja lyhyet housut -asuun tuodaan eri kohtauksissa huumoria ja särmää barokkiin viittavilla yksityiskohdilla tai lisäyksillä kuten irtohihalla, liivin etumuksella tai puolihameilla.

Bach –  Forms of Silence and Emptiness on kokonaistaideteos, jossa kaikki on tasapainossa ja toimii. Mikään osatekijä ei tunkeudu esille muiden kustannuksella tai jää jalkoihin, vaan kaikesta, niin musiikista, koreografiasta, tanssista kuin visuaalisuudestakin pystyy nauttimaan tasavertaisesti.

Annikki Alku