Politiikka
20.1.2017 14:01 ・ Päivitetty: 20.1.2017 18:10
Lindtman Ylellä: Väyläyhtiön kohtalo ratkaistava viimeistään helmikuun alussa – ”Eilen klo 10 autokauppa pysähtyi”
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman syyttää liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk.) esittelemää liikenneverkkosuunnitelmaa autokaupan pysähtymisestä.
Lindtman totesi perjantaina Ylen aamu-tv:ssä, ettei hallitus voi lykätä ratkaisuaan liikenneverkkoyhtiöstä huhtikuun kehysriiheen saakka, kuten ministeri Berner esitti torstain tiedotustilaisuudessa.
– Jo itse selvitys on saanut aika paljon tuhoa aikaiseksi. Eilen kello 10 autokauppa pysähtyi. Pidän täysin mahdottomana, että hallitus istuisi tämän asian päällä koko kevään. Edellytän, että hallitus ilmoittaa viimeistään siinä vaiheessa, kun eduskunta aloittaa, mitä se aikoo tälle esitykselle tehdä. Ja kertoa, aikooko se valmistella tämän parlamentaarisesti niin, että se kestää yli vaalikauden, Lindtman sanoi Ylen aamu-tv:ssä.
Lindtman antoi iltapäivällä Twitterissä palautetta myös Bernerin selvitystä kehuneelle pääministeri Juha Sipilälle (kesk.).
– Aiotte siis pitää autokaupan löysässä hirressä koko kevään. Tämäkin päätös yli kuntavaalien. Vastuuton linja! Lindtman tviittasi Sipilälle.
Aiotte siis pitää autokaupan löysässä hirressä koko kevään. Tämäkin päätös yli kuntavaalien. Vastuuton linja! @juhasipila
— Antti Lindtman (@AnttiLindtman) January 20, 2017
Lisää aiheesta
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Politiikka
20.1.2017 12:44
Sipilä ylistää Berneriä: ”Selvitys on toimeksiannon mukaisesti rohkea ja ennakkoluuloton”
Politiikka
19.1.2017 18:18
”Syytä haudata Itämeren syvänteeseen” – SDP:n Marin kippaisi Bernerin yhtiön lisäksi sinne myös sote-mallin
Politiikka
19.1.2017 14:42
”Luodaan tilanne, jossa eduskunnalla ei ole enää riittävästi päätöksentekovaltaa” – Rinne tyrmää Bernerin mallin
Politiikka
19.1.2017 14:25
SDP:n Taimela: Bernerin malli rajoittaisi merkittävästi liikenneväyliä koskevaa demokraattista valvontaa
Politiikka
19.1.2017 14:12
Nyt myös hallituspuolueiden nuorisojärjestöt antavat kritiikkiä Bernerin kaavailuille
Politiikka
19.1.2017 14:06
Soini Bernerin esityksestä: Jussi Niinistön blogin kanta on puolueen kanta – ”Se on tyhjentävä”
Politiikka
19.1.2017 13:39
Orpo ei innostu Bernerin ideoista – ”Yhtiöittäminen ei ole mikään itseisarvo”