Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Mikkelin työväentalo myytiin yksityiselle

Kari Ojala ja Leena Penttinen ovat tyytyväisiä siitä, että työväentalon uusi omistaja kunnioittaa rakennuksen komeaa historiaa.

Mikkelin työväenyhdistyksessä on huokaistu helpotuksesta. Yhdistyksen omistama Mikkelin Työväentalo Oy on myynyt työväentalon paikalliselle yrittäjälle.

– Vuonna 2008 työväentalon vuokrannut yrittäjä lopetti toimintansa alkuvuonna ja olemme etsineet talolle vuokralaista. Kun sellaista ei löytynyt, päädyimme talon myyntiin, kertoo yhtiön hallituksen ja Mikkelin työväenyhdistyksen puheenjohtaja Kari Ojala.

– Yhdistyksellä ei ole mahdollista ylläpitää kiinteistöä. Taloa on pyöritetty ennen vuokralaista pitkään talkoovoimin, mutta tänä päivänä siihen ei löydy tarvittavaa yhteishenkeä.

Ojalan mukaan yhdistyksen tavoitteena on ollut, että uusi omistaja kunnioittaa vuoden 1900 joulukuussa työväentalona aloittaneen rakennuksen perinteitä.

”Kohde, jolla on tarina kerrottavana”

Uusi omistaja aloittaa ulkokuorestaan suojellun rakennuksen korjaustyöt saunaosastolta. Remonttitarpeita on paljon ja niistä valtaosa on tarkoitus tehdä ensi vuonna.

– Minua on aina kiinnostanut kohteet, joilla on tarina kerrottavana. Tarkoitukseni on järjestää Töpärillä, joka talon nimeksi taas tulee, erilaisia tapahtumia ja kulttuuritoimintaa. Akustiikaltaan erinomainen sali tarjoaa hyvät mahdollisuudet muun muassa musiikin live-tarjonnalle, joka on ollut Mikkelissä hiipumaan päin. Monet kulttuuritoimijat ovatkin olleet jo yhteydessä minuun ja tuoreet ideat toiminnan kehittämiseksi ovat tervetulleita, sanoo talon ostanut yrittäjä Aki Hänninen.

– On tosi hienoa, että uusi omistaja kunnioittaa työväentalon pitkää historiaa, iloitsee Mikkelin Työväentalo Oy:n toimitusjohtaja Leena Penttinen.

Vuonna 1993 perustettu Mikkelin Työväentalo Oy yritti vuonna 2006 myydä työväentalon kaupungille. Se ei onnistunut ja talo oli vuoden päivät pimeänä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE