Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Muistatko vielä tämän lupauksen? Kyllä, Petteri Orpokin antoi sen

Sisäministeri Petteri Orpo ilmoitti tällä viikolla ottavansa osaa kamppailuun kokoomuksen puheenjohtajuudesta.

Tämä tarkoittaa, että Orpo haastaa tehtävää vasta kaksi vuotta hoitaneen valtiovarainministeri Alexander Stubbin.

Orpo on sanonut itse, että Stubbin haastaminen ei ole moraalisesti kyseenalaista, mutta hieman hankalaa. Julkisuudessa on arvuuteltu, kuinka vahvasti Orpo haastaa nimenomaan hallituksen ja kokoomuksen linjan — istuessaan itse Sipilän hallituksen ministerinä.

Ainakaan koulutusasioissa Orpo ei vaikuta juuri eroavan Stubbista tai pääministeri Juha Sipilästä. Heistä kaikki antoivat ennen vaaleja lupauksen, ettei koulutuksesta leikata. Hallitus on sittemmin selittänyt hurjia leikkauksia “uudistuksiksi”.

Sosiaalisessa mediassa on jo pitkään pyörinyt kuvia, joissa nykyiset ministerit poseeraavat ennen vaaleja kylttien kanssa, joissa lukee, ettei koulutuksesta leikata. Nyt kun Orpo haluaa kokoomuksen johtoon, vastaava kuva nykyisestä sisäministeristä leviää twiittajien kesken. Kuvassa Orpo lupaa myös, ettei opintotukea heikennetä.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE