Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Näin taksialaa aiotaan myllertää – enimmäishintoja ei olisi määritelty

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) esittää taksiliikenteeseen isoja muutoksia. Taksitoiminta edellyttää vastaisuudessakin taksiliikennelupaa, mutta lupa myönnettäisiin vastaisuudessa yritykselle, kun se on nyt kuljettaja- ja autokohtainen.

Muutos mahdollistaa Bernerin mukaan sen, että yritykset pääsevät kasvamaan. Tarkoituksena on myös luopua taksien määrän säännöstelystä ja siitä, että takseilla on asemapaikkavelvoitteita. Näin taksi voisi vastaisuudessa ottaa asiakkaan kyytiinsä mistä tahansa ja taksin saisi myös lennosta.

Taksinkuljettajalta edellytettäisiin ajo-oikeutta ja sitä, ettei hän ole syyllistynyt rikoksiin tai rikkeisiin.

– Taksin tulee huolehtia matkustajansa turvallisuudesta Tämä tarkoittaa sitä, että paitsi kuljettajan rikostausta tarkistetaan, huolehditaan myöskin siitä, että meillä on aidosti mahdollisuudet huolehtia siitä, että hinnoittelu on avointa, Berner kertoi tiedotustilaisuudessa.

Tarkoituksena on uudistaa myös taksien hinnoittelua. Valtioneuvoston sijaan taksiyritykset saisivat itse määritellä hintansa, eikä enimmäishintoja olisi määritelty. Takseilla olisi velvollisuus ilmoittaa hintansa etukäteen. Liikenteen turvallisuusvirastolle Trafille tulisi mahdollisuus puuttua hinnoitteluun. Trafi myöntäisi myös taksiluvat.

– Haluamme aidosti huolehtia siitä, että taksiyrittäjä voi monipuolistaa omaa palveluaan yhdistämällä kuljetuksiinsa vaikka lääkkeitä, postinkuljetusta tai tavarankuljetusta.

Taksiliikenteen uudistukset sisältyvät lakiluonnokseen liikennekaaresta, joka lähtee tänään lausuntokierrokselle. Laki pitää sisällään erilaisia liikenneuudistuksia teiden rakentamisesta eri liikennemuotoihin. Tarkoituksena on Bernerin mukaan muodostaa yhtenäisiä matkaketjuja.

Lisää aiheesta

Anniina Luotonen

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE