Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Nordean pääluottamusmies Panama-kohusta STTK:lle: “Työntekijät maksavat tästä erittäin kalliin hinnan”

Nordean asiakaspalvelijat joutuvat selittämään asioita, joihin heillä itselllään ei ole ollut osaa eikä arpaa.

Nordean pääluottamusmies Paula Hopponen kertoo STTK:n podcast-haastattelussa Panama-papereiden paljastusten vihastuttaneen pankin asiakkaat – syystäkin. Hopposen mukaan kiukku on näkynyt asiakaspalvelun henkilöstön arjessa.

– Henkilöt, joilla ei ole osaa eikä arpaa koko asiaan, joutuvat selittämään näitä asioita, Hopponen kertoo.

Hopposen mukaan on iso asia, jos pankki menettää asiakkaiden luottamuksen. Hopponen sanoo luottamuksen uudelleenrakentamisen vaativan hyvät valmiudet asiakaspalvelijoilta, jotta asiakkaat eivät jättäisi Nordeaa.

– Viime kädessä, jos menetämme tämän seurauksena asiakkaita, ne on työntekijät, jotka maksavat tästä erittäin kalliin hinnan, Hopponen sanoo.

Hopposen haastattelu on ensimmäinen STTK:n podcast-haastatteluiden sarjassa.

STTK:n toukokuun teema on luottamushenkilöiden asema erityisesti paikallisen sopimisen edistämisessä. Aihetta käsitellään myös sosiaalisessa mediassa tunnuksella #luottamus.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE