Politiikka
3.10.2018 11:05 ・ Päivitetty: 3.10.2018 11:22
Nyt se ratkesi: Tiedustelulait etenevät kiireellisellä aikataululla
Tiedustelulakien säätäminen kiireellisessä menettelyssä etenee. Eduskunta äänesti perustuslain kiireellisen muuttamisen puolesta äänin 178–13. Poissa oli 8. Asia varmistui käytännössä jo tänä aamuna, kun perussuomalaiset ilmoittivat tukevansa nopeaa käsittelyä.
Kiireellisyyttä vastaan äänestivät kaikki vasemmistoliiton 12 kansanedustajaa sekä RKP:n Eva Biaudet. He olisivat jättäneet muutoksen lepäämään ja seuraavan eduskunnan vahvistettavaksi.
Perustuslaista aiotaan muuttaa luottamuksellisen viestinnän suojaa käsittelevää kohtaa.
Muutoksen kiirehtiminen mahdollistaa uusien tiedustelulakien säätämisen vielä ennen ensi huhtikuun eduskuntavaaleja.
Perustuslain kiireellinen muuttaminen vaatii viiden kuudesosan enemmistön annetuista äänistä.
Perustuslakivaliokunta on linjannut, että luottamuksellisen viestin salaisuutta voidaan rajoittaa, jos tietoa hankitaan kansallista turvallisuutta vakavasti uhkaavasta tai sotilaallisesta toiminnasta. Toimien tulisi kuitenkin olla mahdollisimman kohdennettuja ja rajattuja.
– Paljon on ollut keskustelussa, salliiko tämä massavalvonnan. On syytä selvästi todeta, että ei salli, perustuslakivaliokunnan varapuheenjohtaja Tapani Tölli vakuutti tiistaina istunnossa.
Lisää aiheesta
Varsinaiset sisältölait siviili- ja sotilastiedustelusta sekä tiedustelutoiminnan valvonnasta ovat eduskunnassa valiokuntien käsittelyssä, ja perustuslain kiireellinen muutos vauhdittaisi niiden etenemistä.
Juttuun lisätty kiireellisyyttä vastustaneet klo 14.22.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.