Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Omakuva: Matias Kvist – ”Päätöksiä ei voi tehdä vain luvut edellä ”

Politiikan perässä paljon matkustavan Matias Kvistin mukana kulkee aina salkku.

23-vuotias hallintotieteiden opiskelija Matias Kvist Vaasasta lähti kuntapolitiikkaan mukaan 17-vuotiaana. Aktiivisen jalkapalloharrastuksen lopettamisen jälkeen hän kaipasi kovasti jotakin uutta aktiviteettia tilalle. Tällä hetkellä opintojen ohessa politiikka liikuttaa nuorta miestä niin paikallisesti kuin valtakunnallisesti.

– Minulla oli aina paljon mielipiteitä ja yhteiskunnalliset asiat kiinnostivat. Päädyin mukaan politiikkaan ja sillä tiellä ollaan edelleen, Sosialidemokraattisten opiskelijoiden liittohallituksessa ja Vaasan sos.dem. kunnallisjärjestön varapuheenjohtajana vaikuttava Kvist kertoo.

Kun vapaa-aikaa on, Kvist pelaa mielellään ystäviensä kanssa niin lauta-, kortti- kuin videopelejä, seuraa urheilua ja lukee filosofiaa.

Taivaanrannan maalaamistakin tarvitaan

Arvomaailma on aina ollut hyvin selkeä Matias Kvistille. Pienituloiset, työttömät, sairaat ja heikko-osaiset ovat aina olleet hänelle se syy, miksi olla mukana politiikassa.

– Pieninkin asia heidän hyväkseen on minulle aina suuri voitto. Myös puoluevalinta oli minulle täysin arvovalinta. Lähdin puolueeseen, sillä uskoin pystyväni ajamaan itselleni tärkeitä asioita siellä. En ole katunut valintaani, taisin kerrankin olla jostain oikeassa, Kvist naurahtaa.

Puolueen toiminnassa Kvist näkee paljon hyviä piirteitä. Hän kuitenkin toivoisi SDP:ltä entistä vahvempaa tulevaisuusotetta.

– Meidän ei pidä pelätä taivaanrannan maalaamista, vaikka konkreettisiin tavoitteisiin ei välttämättä päästäisikään ihan heti. Meidän tulee uskaltaa kertoa, mitä haluamme tulevaisuudelta ja sen jälkeen tehdä konkreettista politiikkaa näihin tavoitteisiin pääsemiseksi, hän painottaa.

Heikossa asemassa olevien kurittamisen on loputtava

Vuosi sitten keväällä olleissa kuntavaaleissa Matias Kvististä tuli SDP:n varavaltuutettu. Hänet valittiin Vaasan koulutuslautakunnan jäseneksi, joka huolehtii erityisesti toisen asteen koulutuksen, taiteen perusopetuksen, vapaan sivistystyön ja nuorison palveluista. Kotikaupungistaan hän on ylpeä.

– Vaasan paras puoli on ehdottomasti sen monipuolisuus. Meillä on paljon toimintaa, opiskelu- ja harrastusmahdollisuuksia ja tietysti aivan fantastinen saaristo. Itse näen myös Vaasan kaksikielisyyden hienona asiana. Monilla ruotsinkielisillä on omia kulttuurillisia perinteitä ja tapoja, joihin on mahtavaa tutustua, hän kehuu.

Kvistin mukaan Vaasan keskeisin haaste on talouden yhteensovittaminen ihmisten hyvinvoinnin kanssa. Hänen mukaansa päätöksiä ei voi tehdä vain luvut edellä. Näin on tapahtunut Kvistin mukaan viime vuosina myös Vaasassa ja se on näkynyt palvelujen heikkenemisenä.

– Näin ei voi jatkua. Uskon, että pystymme selättämään tämän politiikan yhdessä SDP:n valtuustoryhmänä. Meillä on loistava joukkue. Teemme jatkuvasti työtä, että heikossa asemassa olevien kurittaminen Vaasassa loppuu ja vaikka tappioita aina välillä tulee, taistelu jatkuu, Kvist toteaa.

Päätöksenteosta hän löytää yhden asian, joka pitäisi korjata. Hänen mielestään Suomessa pitää lopettaa vaihtoehtoisten demokratiamuotojen vähättely.

– Kansalaisaloite on hyvä lisä, mutta paljon muutakin olisi tehtävissä. Parhaana esimerkkinä tässä hetkessä on maakuntauudistuksen tuoma haaste alueelliselle demokratialle. Tässä uudistuksessa päätöksenteko karkaa entistä kauemmaksi kansalaisista ja sama koskee kuntaliitostilanteita. Esimerkiksi aluelautakuntien roolin vahvistaminen ja kirjaaminen lakiin voisi olla tehokas tapa, hän ehdottaa.

 

Omakuva-juttusarjassa esitellään erilaisia toimijoita alueelta.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE