Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

“On aika keskeyttää neuvottelut” – Greenpeace paljasti dokumentteja EU:n ja USA:n TTIP-neuvotteluista

Greenpeacen julkaisi TTIP-dokumentit ja vaatii neuvotteluiden keskeyttämistä.

Ympäristöjärjestö Greenpeace on julkaissut EU:n ja Yhdysvaltain kauppaneuvotteluja koskevia dokumentteja, joiden mukaan ympäristönsuojelua ja kuluttajien suojaa ollaan heikentämässä.

Greenpeacen mukaan suuryritykset dokumentit osoittavat, että suuryrityksille taataan mahdollisuus vaikuttaa päätöksiin jo aikaisessa vaiheessa. Sen sijaan kansalaisyhteiskunnalla on vain pienet mahdollisuudet vaikuttaa neuvotteluihin.

– On aika keskeyttää neuvottelut, dokumentit paljastanut Hollannin Greenpeace vaatii tiedotteessaan.

EU ja Yhdysvallat neuvottelevat parhaillaan kauppasopimuksesta, jonka tarkoitus on alentaa tulleja ja purkaa muita kaupan esteitä. Tavoitteena on, että neuvottelut saataisiin päätökseen tämän vuoden puolella. Neuvoteltavana oleva sopimus tunnetaan nimellä TTIP.

Greenpeace kertoo paljastamiensa dokumenttien sisältävän esimerkiksi heikennyksiä ilmastonsuojeluun. Varovaisuusperiaatetta ei ole mainittu, mikä merkitsee muun muassa sitä, ettei valvovien viranomaisten kyky riitä valvomaan vaarallisten aineiden käyttöä.

Greenpeace vuosi dokumentit saksalaiselle Süddeutsche Zeitung -lehdelle sekä NDR- ja WDR -yleisradiokanaville.

 

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE