Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Opettajat hiillostivat Sipilää – “Valitettavasti ei tässä pysty enempää tähän lupaamaan”

Pääministeri Juha Sipilä vieraili OAJ:n valtuuston kevätkokouksessa Helsingissä keskiviikkona.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) esitti valtioneuvoston tervehdyksen opetusalan ammattijärjestö OAJ:n valtuuston kevätkokouksessa Helsingissä tänään.

Tervehdyksen jälkeen Sipilä vastasi kireän aikataulunsa pakottamana pikaisesti OAJ-valtuutettujen salista esittämiin kysymyksiin.

Sipilä sai vastattavakseen kysymyksen Savonlinnan opettajankoulutuslaitoksen lakkauttamisesta.

Itä-Suomen yliopisto on päättänyt lopettaa opettajakoulutuksen Savonlinnassa ja keskittää koulutuksen Joensuun kampukselle.

Pääministeri kertoi istuneensa “asian äärellä” viimeksi tänään.

Yhteiskunnallisten vaikutusten tutkimus pitäisi Sipilän mukaan saada ensi viikolla valmiiksi – tai ainakin hallituksen saada siitä jo jotain tietoa tuolloin.

– Minulla on opetusministerin kanssa asia palaverissa pöydällä perjantaina. Katsomme, mitä asialle on tehtävissä, Sipilä kertoi.

Lisää aiheesta

– Olimme kohtuullisen varmoja siitä, että kun tarjoamme Itä-Suomen yliopistolle strategiarahan jatkumista kahden miljoonan tasolla vuosi, niin siihen tarjotaan. Meille oli yllätys, että siihen ei tartuttu. Tämä päätös tuli hallitukselle vähän niin kuin yllätyksenä, hän myönsi.

Minulla on opetusministerin kanssa asia palaverissa pöydällä perjantaina.

Yliopistomaailmassa ei niin vain kävellä yliopiston autonomian ylitse, Sipilä huomautti.

– Tiedämme sen, että osin omilla päätöksillämme olemme kiristäneet yliopiston rahoitusasemaa. Kun yliopistot sitten tekevät päätöksiään siltä pohjalta, sen ylikäveleminen ei ihan helppoa ole.

Hallituksella on Sipilän mukaan hyvin tiedossa päätökseen liittyvät Savonlinnan aluetalouden vaikutukset ja ongelmat.

– Näitä vaikutuksia nyt katsotaan ja sitä, mitä niille on tehtävissä. Me teemme kaikkemme, mitä taustalla voi tehdä, pääministeri vakuutti OAJ:n valtuuston edessä.

–Tiedän, että 19. päivä ovat yliopiston tulosneuvottelut. Valitettavasti ei tässä pysty enempää tähän lupaamaan.

OAJ:n valtuuston kokous Akavatalossa on kolmipäiväinen. Torstaina järjestölle valitaan uusi hallitus.

Kokouksen merkittävimpiä päätösesityksiä ovat OAJ:n järjestörakenteen uudistaminen sekä pitkän aikavälin tavoiteasiakirjoista päättäminen. Lisäksi kokouksessa käsitellään ja valmistellaan sääntöuudistusta edelleen asiasta päättävälle valtuuston syyskokoukselle.

Valtuusto on OAJ:n ylin päättävä elin, johon kuuluu 150 opettaja-aktiivia eri puolilta Suomea.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE