Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Mielipiteet

Pelastustoimi uudistuu – kansalaisten palvelut turvataan

Pelastustoimen hälytystehtävät Suomessa hoidetaan ammatti- ja sopimuspalokuntien avulla. Maassa on 112 ammatti- ja 709 sopimuspalokuntaa. Useissa tutkimuksissa on voitu selkeästi huomata, että kansalaiset arvostavat tämän toiminnan korkealle ja luottavat yhteiskunnan turvallisuuspalveluista eniten juuri pelastustoimeen.

Isto Kujala

Suomessa on hyvä pelastustoimen järjestelmä, joka halutaan myös sellaisena säilyttää. Siksi pelastustoimea uudistetaan osana maakunta- ja sote-uudistusta. Tehtyjen linjausten perusteella maahan syntyy viisi pelastustoimen suuraluetta, nykyisen 22 alueellisen pelastustoimen alueen tilalle. Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson pelastuslaitos sulautuu Etelä-Suomen pelastustoimen suuralueeseen. Etelä-Savon pelastuslaitos sulautuu Kuopion suuralueen pelastuslaitokseen.

Uudistuksen perustana on muun muassa edellisen eduskunnan sisäisen turvallisuuden sekä oikeudenhoidon parlamentaarisen resurssiryhmän havainnot. Pelastustoimen keskeisiksi haasteiksi nyt ja tulevaisuudessa resurssiryhmä totesi: palvelutason turvaamisen, valtakunnallisen ohjauksen, rakenteiden tarkistamisen vastaamaan muuttuvaa toimintaympäristöä, ensihoito- ja ensivastepalvelujen tuottamisen, pelastushenkilöstön koulutuksen, johto- ja tilannekeskusten valmistelun, kriisi- ja katastrofivalmiuden kehittämisen, varautumisen koordinaation tehostaminen sekä kolmannen sektorin hyödyntäminen nykyistä tehokkaammin.

Nykyisen hallituksen ohjelmassa näkyy parlamentaarisen resurssityöryhmän havainnot pelastustoimesta. Hallitusohjelman kirjausten mukaan muun muassa palvelut sekä viranomaisten toimintakyky turvataan koko maassa, palvelutasoa parannetaan digitalisaation ja uusien teknologioiden avulla, pelastustoiminnan ja varautumisen valtakunnallista johtamista, suunnittelua, ohjausta, valvontaa ja koordinointia vahvistetaan ja parannetaan valtakunnan tason pelastusviranomaisten toimesta, pelastusalan kustannustehokkuutta ja urapolkuja kehitetään uudistamalla koulutusjärjestelmää sekä kehittämällä sopimuspalokuntajärjestelmää.

Uudistus tehdään yhteistyöllä niin alueellisella, kuin valtakunnallisella tasolla. Uudet pelastuslaitokset aloittavat 1.1.2019. Palokuntien toimintaedellytyksiin kiinnitetään huomiota, jotta ne palvelevat kansalaisia tehokkaasti ja luotettavasti nykyisiltä asemapaikoiltaan. Uudistus on hyvä mahdollisuus kehittää pelastustoimea vielä paremmaksi turvaten kansalaisten saamat pelastustoimen palvelut koko maassa.

Isto Kujala on Suomen sopimuspalokuntien liiton toiminnanjohtaja.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE