Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Ranska kannattaa euroalueen taloudenpidon voimakkaampaa keskittämistä, Saksa maltillisempaa linjaa, nyt sopu on lähellä

iStock

Saksa ja Ranska ovat lähellä sopua euroalueen talousuudistuksista, kertoo Ranskan talousministeri Bruno Le Maire. Hän kertoi asiasta myöhään lauantai-iltana Twitterissä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Ranska on kannattanut euroalueen taloudenpidon voimakkaampaa keskittämistä. Saksa kannattaa maltillisempia uudistuksia.
Ministerin mukaan on mahdollista, että sopimus saadaan viimeisteltyä tiistaina, kun Saksan liittokansleri Angela Merkel ja Ranskan presidentti Emmanuel Macron tapaavat Berliinin lähellä.

Neuvotteluissa Euroopan suurvallat ovat pyrkineet sovittamaan yhteen erilaisia näkemyksiä euroalueen tulevaisuudesta. Macronin Ranska ajaa pitkälle meneviä uudistuksia, joihin kuuluu muun muassa euroalueen yhteinen budjetti ja entistä keskitetympi taloudenpito.

Angela Merkelin Saksa on vastapainona ajanut maltillisempien uudistusten linjaa. Liian voimakkaan keskittämisen pelätään kasvattavan eripuraa EU:n taloudellisesti hyvinvoivan pohjoisen ja velkaantuneen etelän välillä.

Maiden välisenä kiistakapulana on ollut muun muassa sijoitusrahasto, jolla autettaisiin unionin köyhimpiä jäsenmaita teknologian, tieteen ja innovaation kehittämisessä. Rahaston suuruudesta ei ole tahdottu päästä yksimielisyyteen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE