Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Rauha 1966, kriisi 2016

Muun muassa Suvi Kangasjärvi (vasemmalla), Kristiina Jakovuori, Reetta Ylitalo, Juho Laitinen ja Juuso Jokinen nähdään Tukkateatterin näytelmässä Viimeinen vappu.
Tukkateatteri, Tampere
Viimeinen vappu 1966

Käsikirjoitus Jaakko Katajamäki ja työryhmä – Ohjaus Heikki Vesa – Puvustus ja lavastus Leena Sievä ja työryhmä – Laulujen sovitus ja harjoitus Tuija Kurki – Laulujen sanat Heikki Vesa ja työryhmä –
Äänisuunnittelu Katri Häti Rooleissa Kristiina Jakovuori, Marja Langi, Leena Sievä, Reetta Ylitalo, Jyri Knuuttila, Jaakko Katajamäki, Juho Laitinen ja Juuso Jokinen

Näytelmä tapahtuu syrjäkylässä jossakin päin Suomea. Lähes kaikki asukkaat ovat Karjalan evakkoja tai heidän jälkeläisiään. Eletään huhtikuuta 1966. Nyt lähes kaikki ovat lähdössä Ruotsiin. Paikallisen työväenyhdistyksen puheenjohtaja saa ajatuksen: perinteinen vappujuhla järjestetään tänä keväänä ilman työväen tunnuksia. Kaikki kyläläiset kokoontuvat työväentalolle ikään kuin muistotilaisuuteen, jossa kunnioitetaan lähtijöitä ja kotiseutua, jolle he jättävät hyvästit.

Sympaattinen esitys tunnelmoi ujostelematta menneillä tuokioilla.  Koska aiheena on siirtolaisuus, niin nostalgointi ei voi olla nostamatta kysymystä siitä, miten muistelu auttaa ottamaan kantaa nykyisyyteen. Tukkateatteri vastaa maltillisesti ja hienovaraisesti ja hienovaraisuudesta huolimatta juuria tavoittelevasti.

Rauhaa murroksesta

Vuonna 1966 maastamuutto kiihtyi. Ennätys saavutettiin 1969. Ruotsiin lähtijöitä oli 40 000, mutta elämä oli rauhaisaa. Vertailun vuoksi mainittakoon, että 2015 Suomeen tuli 32 500 turvapaikan hakijaa. Koko Suomen kansa kouristeli kuulemma kriisitietoisuuden kynsissä.

On hupaisaa, että kriisitietoisuus lannoitettiin kukkimaan maassamme vasta nyt, kun aihetta ei ole. Aihetta olisi ehkä ollut esimerkiksi silloin, kun 70 000 lasta siirrettiin Ruotsiin. He olivat sananmukaisesti “pieniä ihmisiä”, eli olioita, joita humaanisesti korrektit poliitikot aina puolustavat. He myös elivät sananmukaisesti “kriisissä” eli käännekohdassa, jossa ei voinut tietää, mitä elämästä tulee, vai tuleeko mitään. Myös aikuisten karjalaisten pakkosiirrossa oli kriisin piirteitä. Moni koki kulttuurisen katastrofin, josta kaikki heidän nykyään vanhainkoti-ikäiset lapsensakaan eivät ole vielä toipuneet.

“Viimeinen vappu 1966” kiertää vanhusten palvelutaloissa. Se on kokonaisuudessaan Tukkateatterin päiväpajan omaa tuotantoa. Paja kokoaa teatterin tekijöiksi eri-ikäisä harrastajia. Osalla on henkilökohtaisia kosketuksia muisteltuun aikaan. Näkökulmat nykyisyyteen ovat erilaisia. Perinteinen muoto sisältää humoristisen ja optimistien latauksen, joka purkautuu luontevan, karjalaiskliseistä vapaan replikoinnin ansiosta tahdikkaasti.

Näyte maltillisesta järjestä ja lämpimästä asenteesta lähimmäisiin kiinnostanee myös nuoria, joita talouselämä rääkkää nykyään turhan takia tauotta. Muisteltua aikaa kutsutaan “suureksi murrokseksi”. Teesinä on, että murroksessa voi elää rauhassa ja toista kunnioittaen, asioita kiihkoilulla pahentamatta.

Murhaa kriisitietoisuudesta

Nykyään hylätty ajatus ristiriitoja sääntelevästä yhteiskunnasta oli 50 vuotta sitten nousussa. Elinoloja parannettiin, kun vastakkainasettelut tunnustettiin ja osapuolille taattiin puheoikeus. Nyt vastakkainasettelujen aika on ohi, joten väestö alistetaan kiristämällä, uhkailemalla, valehtelemalla ja väkivaltaan valmistautumalla.

Näytelmässä ristiriitojen sääntely huipentui koko kylän vappujuhlaksi, jossa punainen lippu pistettiin piiloon opettajalta ja lauluksi valittiin Internationalin asemesta Satumaa. Joku voi ajatella, että kohtauksessa hieman pilaillaan kuukautta aikaisemmin pidetyissä eduskuntavaaleissa jättivoiton saaneiden sosialidemokraattien kustannuksella, mutta näin ei tehdä. Näytelmä suhtautuu venkoilemattoman kunnioittavasti henkilöihinsä. He ovat asiallisia, järkeviä ja vastuullisia sosialidemokraatteja ja maalaisliittolaisia.

Hyvä sanoma on siinä, että me nykyajan (onneksi enimmäkseen puolueisiin sitoutumattomat) ihmiset voimme elää keskenämme yhtä sopuisasti kuin näytelmän kauniin muiston ihmiset, jos saamme olla rauhassa. Paha sanoma on siinä, että emme saa olla rauhassa. Taloudellis-poliittis-journalistinen systeemi häiritsee elämäämme järjestelmällisesti.

Vuonna 66 maitolaiturilla luettiin Reginaa ja tuvassa Maaseudun Tulevaisuutta. Jälkimmäinen käsitteli epäilemättä maaseudun tulevaisuutta myös talouden korkeista sfääreistä perusteluja hakien, mutta silti tulevaisuus tuntui olevan jollakin tavalla ihmisten omissa käsissä. Talon pojat päättivät Ruotsiin lähtemisestä tai Suomeen jäämisestä itse.

Nyt poliitikot kiistelevät siitä, kenen ansiosta “kriisitietoisuus” vallitsee kansan keskuudessa. Asiantuntijajournalistit puhuvat kauheasta kriisistä, joka on “selätettävissä” vain siten, että finanssiloisille annetaan niin ja niin monta miljardia euroa yhteiskunnan omaisuutta tai heidän hyväkseen tehdään niin tai niin monta tuntia ilmaista pakkotyötä.

Tukkateatterin pieni uutuusnäytelmä toimii kriisitietoisuutta vastaan. Parasta on, että se tekee näin itse riitaa haastamatta ja totuuksia tuputtamatta, ikään kuin esimerkin voimalla. Kun kerran tasapainoinen, rauhallinen ja omanarvontuntoinen elämä on elinkeinoelämän ponnisteluista huolimatta mahdollista teatterissa, niin ehkä sitä voidaan viettää muuallakin.

Pertti Julkunen

Tukkateatterin tuotanto on tilattavissa. Seuraava esitys on ti 3.5. klo 14.30 Tammelan palvelukeskuksessa, Itsenäisyydenkatu 21 B.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE