Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Rinne tyrmää sinisten selvityksen: “Nyt sitten yritetään löytää uusia keinoja rapauttaa ay-liikettä”

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne näkee sinisten tilaaman selvityksen työttömyysturvan laajentamisesta taas yhtenä yrityksenä heikentää ammattiyhdistysliikkeen voimaa.

Marja Luumi

Demokraatti

– Nyt tuli kiire löytää uusia keinoja, joilla voidaan rapauttaa ay-liikkeen kykyä, Rinne totesi puhuessaan Teollisuuden palkansaajien TP:n syyskokouksessa.

Hän viittasi siihen, kuinka hallitukselle tuli vuonna 2015 syksyllä suurena yllätyksenä se, että ay-liike lähti laajasti mieltään osoittaen vastustamaan työelämän pelisääntöjen heittämistä romukoppaan.

Sinisten selvitys on määrä julkistaa huomenna, mutta Yle sai sen jo tänään sen käsiinsä. Puolue pyörittelee kolmea vaihtoehtoa, kuinka ansiosidonnainen työttömyysturva tulisi kaikille. Nykyisin sitä saavat vain työttömyyskassojen jäsenet.

Yhtenä keinona selvityksessä esitetään työttömyyskassojen lakkauttamista, ja koko työttömyysturvajärjestelmän hallinnoinnin siirtämistä Kelaan.

“Sehän on jokaisen itse vapaasti valittavissa.”

Rinne muistutti, että ansiosidonnainen päiväraha on osa sosiaaliturvajärjestelmään kuuluvaa työttömyysvakuutusta.

Lisää aiheesta

– Sehän on jokaisen itse vapaasti valittavissa, haluaako tämän vakuutusturvan vai ei. Vaihtoehtoja on.

Hän arvioi, että siniset pyrkii tämän järjestelmän muuttamisella yksinkertaisesti heikentää ammatillista järjestäytymistä – ja sitä kautta ay-liikkeen voimaa.

– Jos vaalituloksen jäljiltä SDP on keskeinen hallituspuolue, me haluamme turvata hyvinvointivaltion kehittämisen ja reilut pelisäännöt työelämässä.

Rinteen mukaan se tarkoittaa yleissitovia työehtosopimuksia, kolmikantaista valmistelua ja reilua työlainsäädäntöä, jotta kaikissa keskusjärjestöissä jäseninä olevat ihmiset pärjäävät.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE