Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

SDP:n Keski-Suomen piiri: Julkisuus ennen yhtiöittämistä!

SDP:n Keski-Suomen piirin puheenjohtaja Rolf Nyholm muistuttaa Suomen tarvitsevan joustavasti eri alojen osaamista yhdisteleviä ammattilaisia.

SDP:n Keski-Suomen piiri tuomitsi kevätpiirikokouksessaan Jyväskylässä maan hallituksen esitykset sosiaali- ja terveyspalveluiden toteuttamiseksi. Hallituksen linjaukset vapauttavat palvelut vapaalle kilpailulle, mikä pakottaa julkiset palveluntarjoajat yhtiöittämään toimintansa. Tämä vaarantaa peruspalveluiden demokraattisen valvonnan ja uhkaa siirtää tiedon palveluntuotannon tilanteesta ja päätöksenteosta osakeyhtiölain taakse piiloon.

Viranomaisten palveluvelvoitteeseen kuuluu virkavastuu lakisääteisten palveluiden toteutumisesta ja asiallisesta järjestämisestä. On oleellista, että rahoittamisesta vastaavat veronmaksajat saavat avoimesti tietoa siitä millaisilla periaatteilla heille kuuluvat palvelut on tuotettu.

– Mikäli sote-palvelut yhtiöitetään, julkisuuslaki ei enää koskisi palveluntarjoajia, huomautti piirin 1. varapuheenjohtaja Eila Simola.

– Samalla osa palveluista hajautuisi. Viranomaistehtäviksi laissa määriteltyjä palveluita ei saa siirtää yhtiön tehtäväksi. Organisaatioita ja byrokratiaa luodaan lisää uudistuksessa, jonka tarkoitus oli vähentää sekavuutta ja siitä seuraavia kustannuksia, hän sanoo.

Keski-Suomen sosialidemokraatit esittävät vakavan huolensa tämä johdosta. Kansalaisten mahdollisuutta päättää ja saada tietoa yhteisesti rahoitettujen palveluiden toiminnasta pyritään heikentämään. Hallitus ajaa yhtiöittämistavoitetta ja palvelutuotannon pilkkomista useille eri toimijoille, perusteluna valinnanvapauden kasvattaminen. Keski-Suomen sosialidemokraatit tuomitsevat tällaisen sumutuksen, on selvää ettei valinnanvapaus voi kasvaa kuin suurimmilla paikkakunnilla.

– Miten kunnissa, joissa jo nyt terveysasemien käyttäjämäärien nuristaan olevan liian vähäisiä, voisi toimia useampia terveyspalvelun tarjoajia, ihmetteli piirin 2. varapuheenjohtaja Jani Kokko.

– Käytännössä siis valinnanvapaus tulisi parhaassakin tapauksessa koskemaan vain Jyvässeudun asukkaita. Multian mummolle valinnanvapauspykälä jää tyhjäksi kirjaimeksi. Vielä kun Keskustavetoinen hallitus vie tiemäärärahat maakunnasta pois. Tämän jälkeen kulkeminen ei ainakaan ole helpompaa tai turvallisempaa, hän jatkaa.

Keski-Suomen sosialidemokraatit eivät hyväksy maakunnan sivuuttamista liikennejärjestelmän kehittämisessä. Etenkin Äänekosken biotuotetehdas vaatii välttämättä tieverkon parantamista. Jo nykyisillä liikennemäärillä tiet ruuhkautuvat monin paikoin ja liikenneturvallisuus vaarantuu. Piirijärjestö vastustaa jyrkästi aikomuksia yhtiöittää liikenneverkko ja siirtää sen osia yksityiseen omistukseen.

Oppilaitosrajat kuuluvat romukoppaan

SDP:n Keski-Suomen piiri otti myös jämäkästi kantaa sivistyspalveluiden kehittämiseen. Piirijärjestö pitää järjettömänä neljänneksen leikkaamista opiskelijoiden kuukausittaisesta tulotasosta. Samaan aikaan oppilaitosten hallinnollisia rajoja ei olla valmiita madaltamaan.

– Eihän tässä ole mitään järkeä, puuskahti Keski-Suomen piirin puheenjohtaja Rolf Nyholm.

– Ajatus oppilaitosten jakamisesta ammatillisiin ja yleissivistäviin on täysin aikansa elänyt, eikä kuulu tähän päivään.

SDP:n Keski-Suomen piiri tahtoo, että maan hallitus ottaa tavoitteekseen purkaa normeja, jotka estävät ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen sekä ammatillisten oppilaitosten ja lukioiden välistä yhteistyötä. Samalla olisi pikimmiten mahdollistettava eri oppilaitosten hallinnollinen yhdistäminen byrokratian karsimiseksi.

– Tulevaisuuden Suomi tarvitsee joustavasti eri alojen osaamista yhdisteleviä ammattilaisia, linjaa puheenjohtaja Nyholm.

– Vanhanaikaiset hallinnolliset jaot ehkäisevät kykyämme parantaa nuorten osaamista ja syövät rahaa. Sitä tarvittaisiin pikemminkin koulutuksen rahoittamiseen ja opiskelijoiden kohtuullisen elintason turvaamiseen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE