Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP:n Räsänen: Hallitus antanut “työnäytteensä”

SDP:n kansanedustaja Joona Räsänen ei ole vakuuttunut hallituksen omasta “työnäytteestä”.

Räsänen hämmästelee hallituksen toimia ja tuoreita avauksia, joita kaikkia yhdistää hänen mukaansa se, ettei niistä puhuttu mitään ennen vaaleja.

− Epäoikeudenmukaiset päätökset, massiiviset koulutusleikkaukset ja kaiken mahdollisen yhtiöittäminen ovat vain esimerkkejä politiikasta, josta hallituspuolueet eivät hiiskuneet sanaakaan ennen vaaleja.

− Kukapa olisi uskonut vielä ennen vaaleja, että keskusta yhtiöittää kansallisomaisuuden ja jättää maakunnat heitteille, kokoomus leikkaa rajusti koulutuksesta ja tulevaisuutemme kasvusta ja perussuomalaiset myy kaikki periaatteensa työntekijöitä kyykyttämällä, Räsänen kysyy.

Räsänen uskoo, että jos vaalit pidettäisiin nyt, tulos eroaisi viime keväästä.

− Lyhyessä ajassa hallituspuolueet ovat saaneet sekaisin paitsi suomalaiset työmarkkinat, myös koulutuksen, sosiaali- ja terveydenhuollon tulevaisuuden ja viimeisimpänä liikenteen. Hallitus näyttää uskovan, että panemalla Suomen myyntikuntoon ja yhtiöittämällä  lähes kaiken mahdollisen talous lähtisi nousuun. Tämän työnäytteen perusteella hallitus tuskin saisi enää luottamusta kansalta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE