Politiikka
18.4.2016 11:30 ・ Päivitetty: 18.4.2016 13:58
SDP:n varapuheenjohtaja: Suomea myydään pala palalta – ”Hallitus on kaadettava”
SDP:n varapuheenjohtajan, kansanedustaja Sanna Marinin mukaan keskustan, kokoomuksen ja perussuomalaisten muodostaman porvarihallituksen politiikan punainen lanka on julkisen toiminnan siirtäminen demokratian ja laajan avoimuuden ulottumattomiin julkisiin ja yksityisiin yhtiöihin.
Marin luettelee, että hallituspuolueet ovat yhtiöittäneet Metsähallituksen eli ison osan Suomen maista ja metsistä sekä linjanneet sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen tuotannon siirtämisestä yhtiöihin ja entistä suuremmalta osin myös yksityisten yritysten kuten monikansallisten pörssiyritysten tuottamiksi.
Tänään varmistui tieto, että hallitus valmistelee valtion teiden, rautateiden ja meriväylien siirtoa Liikennevirastosta tätä varten perustettavaan yhtiöön.
– Liikenneministeri Anne Berner (kesk.) kommentoi ministeriönsä suunnitelmia toteamalla, että tätä kautta ”saamme vapautettua yhteiskunnan käyttöön pääomia” eli todennäköisesti samaan aikaan valmistellaan myös väylien ainakin osittaista myyntiä yksityisille sijoittajille. Tämän seurauksena tavalliset suomalaiset ihmiset maksavat yksityisille monopoleille maamme perusinfrastruktuurin käytöstä erilaisten maksujen kautta. Esimerkit, kuten sähköverkoyhtiö Carunan tapaus osoittavat, ettei luontaisten monopolien yksityistäminen ole yhteisen edun näkökulmasta järkevää.
Marin mukaan nämä muutokset ovat surullinen osoitus paitsi sokeasta uskosta markkinoiden ylivertaisuuteen myös edustuksellisen demokratian rappiosta.
– Yksikään hallituspuolue ei kertonut ennen vaaleja suunnittelevansa sosiaali- ja terveyspalvelujen massiivista yhtiöittämistä ja lähes kaiken palvelutoiminnan asettamista markkinaehtoisen kilpailun piiriin. Yksikään puolue ei kertonut kansallisomaisuuden – maiden, metsien, tiestön ja väylien – yhtiöittämisestä ja tästä todennäköisesti seuraavasta yksityistämisestä. Päinvastoin, vielä viime kaudella keskusta ja perussuomalaiset vastustivat esimerkiksi Metsähallituksen yhtiöittämistä. Suomen väyläomaisuuden uudelleenjärjestelystä ei puhunut yksikään puolue. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta piti valmistella parlamentaarisesti, mutta toisin kävi.
Marin haluaa tietää, mihin tietoon ja tarpeeseen hallitus nojaa tekemänsä päätökset ja linjaukset.
Lisää aiheesta
– Onko kyse yhteisestä vai yksityisestä edusta, jota kansallisomaisuutemme uudelleenjärjestelyillä tavoitellaan? Onko ylipäänsä yhdellä hallituksella oikeutta myydä Suomea pala palalta varsinkaan, kun tästä ei ollut yhdelläkään kansanlaisella tietoa ennen vaaleja? Vastaus on, että ei ole. Siksi mielestäni hallituksen yhtiöittämis- ja yksityistämispolitiikasta on tehtävä välikysymys ja hallitus on kaadettava.
Marin kirjoitti asiasta ensin Facebookissa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.