Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

“Siitä tulee merkittävä voitto” – presidenttiehdokas tuulettaa jo

Yhdysvalloissa demokraattien presidenttiehdokkaaksi pyrkivällä Hillary Clintonilla on mielipidekyselyjen perusteella hyvin selvä etumatka Bernie Sandersiin New Yorkin osavaltiossa.

Esivaalikiertue siirtyy sinne tänään.

RealClearPolitics-sivuston mukaan entisellä ulkoministerillä Clintonilla on New Yorkissa 54 prosentin kannatus, kun Sandersin takana on 41 prosenttia demokraateista.

– Ero tulee luultavasti olemaan hieman pienempi kuin voisi luulla, mutta me hoidamme tämän esivaalin ja siitä tulee merkittävä voitto, Clintonin kampanjan lehdistöpäällikkö Brian Fallon sanoi CNN:lle.

New Yorkin esivaalia seurataan erityisen tarkkaan, kun jaossa on peräti 247 puoluekokousedustajaa. Määrä on toiseksi suurin Kalifornian jälkeen.

Sandersin kampanja on ollut jo parin viikon ajan myötätuulessa, kun hän on vienyt kahdeksan viimeisimmistä yhdeksästä esivaalista. Clintonilla on silti edelleen selvä johto ehdokaskisassa. Hän on saanut tähän mennessä taakseen 1 790 puoluekokousedustajaa, kun Sandersin määrä on 1 113. Voiton varmistumiseen vaaditaan vähintään 2 383 puoluekokousedustajaa.

New Yorkin äänestykseen tuo lisäväriä se, että sekä Clinton että Sanders voivat sanoa olevansa newyorkilaisia. Clinton on syntynyt Chicagossa, mutta hän toimi New Yorkin osavaltion senaattorina vuosina 2001–2009. Sanders puolestaan syntyi New Yorkin Brooklynissa ja eli lapsuutensa vaatimattomassa asunnossa. Nykyisin hän asuu Vermontin osavaltiossa.

Molemmat ovat kampanjoineet kaupungissa aktiivisesti viime päivinä ja luvanneet puolustaa paikallisia arvoja. Kaksikko on todistellut newyorkilaisuuttaan niin paljon, ettei se ole jäänyt keneltäkään epäselväksi. Sanders esimerkiksi kävi ostamassa hotdogin kotikulmillaan ja Clinton matkusti kaupungin kuuluisalla metrolla.

– Olen erittäin ylpeä siitä, että synnyin New Yorkissa, Sanders sanoi.

Clinton puolestaan vakuutti käyneensä osavaltion joka kolkassa.

– Uskon tuntevani tämän osavaltion huomattavasti Sandersia paremmin.

Myös republikaanien ehdokaskisaa johtava miljardööri Donald Trump on kotoisin New Yorkista. Hän vietti lapsuutensa Queensissä 23-kerroksisessa lukaalissa, kunnes kasvoi isoksi ja aloitti pyörittää omaa liiketoimintaa isältään saamillaan rahoilla. Hänen kiinteistöbisneksensä kasvoi lopulta mammutiksi, johon kuuluu niin luksusasuntoja Manhattanilla, kasinoita ja golfkenttiä.

– Rakastan tätä kaupunkia ja rakastan näitä ihmisiä, he ovat minun ihmisiäni, Trump sanoi.

Trumpilla on republikaanien kisassa valtakunnallisesti noin 40 prosentin kannatus, kun hänen vaarallisin vastustajansa Texasin senaattori Ted Cruz on 30 prosentissa. Ohion senaattorin John Kasichin kannatus on noin 20 prosenttia.

RealClearPoliticsin mielipidemittauksen mukaan Trump on selvä ennakkosuosikki kotikentällään New Yorkissa 53 prosentin kannatuksella. Selvä voitto New Yorkissa auttaisi merkittävästi Trumpin kampanjaa. Muuten on aivan mahdollista, ettei Trump saa kasaan ehdokkuuteen vaadittavaa enemmistöä puoluekokousedustajista. Tällöin republikaanien ehdokas valittaisiin vasta kesän puoluekokouksessa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE