Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

”Suomalaisten veroeurojen ei pidä valua päin Panamaa” – SDP:n Huovinen pelkää sotesta tulevan pelkkää bisnestä

SDP:n kansanedustaja, entinen peruspalveluministeri Susanna Huovinen ei halua sotesta bisnestä.

Viime kaudella sote-valmistelua vetänyt kansanedustaja, entinen peruspalveluministeri Susanna Huovinen (sd.) on huolestunut hallituksen sote-linjauksista. Huovinen kirjoittaa Keskisuomalaisen kolumnissaan, että sotesta tuli keppihevonen keskustan maakuntahallinnolle ja kokoomuksen valinnanvapaudelle.

– Nyt tehdyt ratkaisut ovat kauaskantoisia, isoja poliittisia valintoja. Voi kysyä, ovatko kansalaisen sote-toiveet olleet ollenkaan samalla paperilla hallituksen tavoitteiden kanssa, Huovinen kirjoittaa.

– Suurin huoleni sotessa liittyy valinnanvapauden merkittävään laajentamiseen. Uusimpien tietojen valossa homma vaikuttaa kaikkea muuta kuin hallitulta muutokselta, Huovinen arvioi.

Huovisen mukaan valinnanvapauden laajentaminen on johtamassa siihen, että julkinen palvelutuotanto nykyisessä muodossaan jää historiaan ja sotesta tuleekin pelkkää bisnestä. Huovisen mukaan näin ei saa käydä, eikä valinnanvapaus saa johtaa vain yritysten voittojen maksimointiin.

– Ehdoton edellytys on, että yritysten toiminta on avointa ja läpinäkyvää. Suomalaisten veroeurojen ei pidä valua päin Panamaa, Huovinen sanoo.

Miten käy asiakkaiden, joilla ei ole osaamista tai omaisia auttamassa valinnoissa?

Huovisen mukaan on ymmärrettävää, että valinnanvapautta kannatetaan ja kansalaisten vapaus valita on jo laajentunutkin. Nyt Huovisen huolena on kuitenkin se, että hätiköiden tehdään päätöksiä, joiden kaikkia vaikutuksia ei ehkä osata ennakoida. Myös se, toteutuuko valinnanvapaus siten kuin kansalaisille on nyt markkinoitu, on hänen mukaansa hämärän peitossa.

Lisää aiheesta

– Päättäjien suuri vastuu on huolehtia kokonaisuudesta: mitä jos valinnanvapauden hallitsematon laajentaminen johtaakin esimerkiksi nykyisin hyvin toimivan erikoissairaanhoitomme pirstaloitumiseen ja tuplainvestointeihin, hän kysyy.

Huovinen muistuttaa, että laajan valinnanvapauden myötä on haastavaa toteuttaa sote-palveluiden saumattomia hoitoketjuja.

Huovisen mukaan asiakasluukkujen määrä kasvaa, kun ihmiset hyödyntävät eri palveluntuottajia, eikä mikään järjestelmä voi toteuttaa integraatiota parhaalla mahdollisella tavalla.

– Ainakin tarvitaan iso joukko ammattilaisia auttamaan ihmisiä tässä mahdollisuuksien viidakossa. Miten käy asiakkaiden, joilla ei ole osaamista tai omaisia auttamassa valinnoissa? Näitä ihmisiä löytyy niin ikääntyneistä, vammaisista, mielenterveyskuntoutujista kuin vaikeassa elämäntilanteessa olevista lapsiperheistäkin, Huovinen muistuttaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE