Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

“Suomi säästäisi miljardeja” – STTK haastaa työpaikat parantamaan työhyvinvointia

STTK haluaa saada parhaat ideat ja toimet jakoon.

Sosiaali- ja terveysministeriö on laatinut arvion menetetyn työpanoksen aiheuttamista vähimmäiskustannuksista työpaikoille ja yhteiskunnalle.

Kustannukset ovat arviolta kaksi miljardia euroa kuukaudessa eli 24 miljardia euroa vuodessa. Työterveyslaitos taas on arvioinut, että yksi työhyvinvointiin sijoitettu euro tuottaa jopa kuusi euroa takaisin.

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK haastaa suomalaiset työpaikat panostamaan kevään aikana työhyvinvointiin sekä jakamaan parhaat ideansa myös muiden käyttöön.

– Haluamme saada parhaat ideat ja toimet jakoon. Toivomme, että työhyvinvointihaasteeseen tarttuvat työpaikat kertovat kevään kuluessa kehittämistoimistaan tunnisteella #6euroatakaisin, edunvalvontajohtaja Katarina Murto haastaa.

Hyvinvointi edistyy, kun työpaikan johto ja esimiehet sitoutuvat yhteistyössä henkilöstön kanssa eri keinoin työhyvinvoinnin edistämiseen.

– Menetetyn työpanoksen kustannukset ovat niin häkellyttävän suuria, että nykytilanteeseen ei pidä tyytyä. Säästäisimme valtavia summia, jos työpaikoilla panostettaisiin enemmän fyysiseen ja henkiseen työhyvinvointiin, parempaan johtamiseen ja esimiestyöhön sekä työkyvyn ennakoivaan edistämiseen.

– Työhyvinvoinnin tuotto taas on huikea, eikä sen aikaansaaminen ole rakettitiedettä. Se vaatii konkreettisia tekoja, johtaja Katarina Murto korostaa.

Lisää aiheesta

Suomessa on jo työhyvinvoinnilla tulostaan parantavia työpaikkoja. Murron mukan fiksut työpaikat ymmärtävät, että fyysisesti ja henkisesti hyvinvoiva ja motivoitunut henkilöstö on tärkeä menestystekijä.

– Työhyvinvointia edistämällä työnantaja panostaa samalla kilpailukykyyn ja parempaan tuottavuuteen. Näin tehdään parempaa tulosta ja se tuottaa työnantajalle selvää rahaa.

Työnantajille velvoite varmistaa esimiesten riittävät esimiestaidot.

STTK:n esittää työnantajalle velvoitetta varmistaa johtajien ja esimiesten riittävä osaaminen. Esimiestehtävissä työskenteleville on tarjottava mahdollisuus osallistua koulutukseen esimiestaitojen kehittämiseksi.

– Mielestämme työnantajalla tulee olla säännöllinen velvoite varmistaa esimiesten riittävä osaaminen ja taidot esimiehenä toimimiseen sekä työhyvinvoinnin edistämiseen. Velvoite on toteutettava tarvittaessa lainsäädäntömuutoksin, edunvalvontajohtaja Murto sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE