Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Tällainen lopputulos on vältettävä!”– Bernerin malli ei kelpaa kuljetusyrittäjille

Kuljetusyrittäjien etujärjestö ei hyväksy tavaraliikennelupien poistamista pakettiautoilta.

Suomen kuljetus ja logistiikka SKALin toimitusjohtaja Iiro Lehtonen sanoo suorat sanat liikenne- ja viestintäministeriön liikennekaari-esityksestä.

– Se ei tue kotimaista yrittäjyyttä eikä kansantaloutta.

SKAL on maanteiden tavaraliikenteen yrittäjien ja kuljetusyritysten edunvalvontajärjestö.

Järjestö ei hyväksy muun muassa sitä, että liikenneministeri Anne Bernerin (kesk.) liikennekaari-esitys poistaisi pakettiautoilta tavaraliikenneluvat.

– Liikennelupa takaa sen, että kuljetuspalveluiden tuottajat ovat ammattilaisia, jotka hoitavat yhteiskunnalliset velvoitteensa.

Toimialalle syntyisi selkeästi kahdet markkinat.

Suomessa on liikenteessä 6 500 pakettiautoa, jotka kerryttävät vuosittain arvonlisäveroineen yli 230 miljoonan tuotot valtiolle. SKAL pelkää, että luvan poistuminen avaisi markkinat toisesta EU- tai ETA-maasta tulevalle pakettiautoliikenteelle. Myös kotimainen pakettiautokalusto voi siirtyä verotukseltaan matalamman tason maihin.

Lisää aiheesta

– Kummassakin tapauksessa menetämme kotimaista elinkeinoa, verotuottoja ja työpaikkoja ulkomaille. Näin suuri muutos edellyttäisi vaikutusarviointia, joka puuttuu esityksestä, kuljetusyrittäjien edunvalvoja huomauttaa.

Ministeriön esitys sallisi myös yksityishenkilöiden tulon kuljetusmarkkinoille. Ansiotuloraja olisi alle 10 000 vuodessa.

SKALin mielestä tulorajaa olisi mahdotonta valvoa.

– Toimialalle syntyisi selkeästi kahdet markkinat. Tällainen lopputulos on vältettävä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE