Politiikka
27.4.2016 21:04 ・ Päivitetty: 27.4.2016 21:07
Tällaista on suurten suomalaislehtien pakolaisuutisointi – ”Virta, vyöry, tulva, kriisi, uhka, hermopeli”
Suuret eurooppalaiset lehdet uutisoivat pakolais- ja turvapaikanhakijakysymyksestä pääsääntöisesti neutraalisti ja objektiivisuuteen pyrkien. Kaikkien lehtien näkökulma on kuitenkin Eurooppa-keskeistä.
Lisäksi pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden ääntä kuullaan harvemmin kuin viranomaisten, poliitikkojen ja asiantuntijoiden. Myös maahanmuuttokriittiset näkökulmat pääsevät esille.
Tällaisia tuloksia saatiin, kun Suomen Lontoon instituutti ja Suomen Benelux-instituutti tekivät keväällä 2016 selvityksen, joka tarkastelee pakolaisiin ja turvapaikanhakijoihin liittyviä sanomalehtitekstejä Suomessa, Isossa-Britanniassa ja Belgiassa.
Tutkimus julkaistaan tänään keskiviikkona.
Selvitystyön kohteena olivat Helsingin Sanomat ja Aamulehti Suomesta, The Times ja The Sunday Times sekä The Guardian ja The Observer Isosta-Britanniasta sekä ranskankielinen Le Soir ja hollanninkielinen De Morgen Belgiasta.
Selvitysaineisto rajattiin ajanjaksolle 1.-31.1.2016.
Helsingin Sanomissa ilmestyi sen aikana kaikkiaan 193 tekstiä, jotka käsittelevät pakolaisia ja turvapaikanhakijoita. Valituista sanomalehdistä HS on aiheesta kaikkein eniten kirjoittanut lehti. HS:n eniten uutisoima aihealue oli EU-lainsäädäntö ja Schengen-sopimus.
Helsingin Sanomat puhuu tutkimuksen mukaan esimerkiksi turvapaikanhakija-, pakolais- tai siirtolaiskriisistä. Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden liikehdintää kuvataan myös toistuvasti Eurooppaa kohti suuntautuvana pakolaistulvana, –virtana tai –vyörynä.
Tutkimuksen mukaan sellaiset käytetyt sanat kuten “hallitsematon kansainvaellus” tai ”tulijavyöry” luovat mielikuvia jostakin arvaamattomasta ja vaikeasti hallittavasta ilmiöstä; vieraasta ja näin myös potentiaalisesti pelottavasta.
”Kun pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden liikehdinnästä puhutaan nimenomaan Eurooppaa koskevana ongelmana tai haasteena, jopa ”uhkakuvana” tai ”hermopelinä”, tietyillä sanavalinnoilla sivuutetaan se seikka, että kyseessä on myös ennen kaikkea humanitaarinen ja inhimillinen katastrofi.”
Yleislinjaukseltaan Helsingin Sanomien sävyä kuvataan kuitenkin neutraaliksi.
Aamulehdessä ilmestyi 156 juttua pakolaisista ja turvapaikanhakijoista. Suosituin aihe oli itäraja.
Tutkimuksen mukaan Aamulehti käyttää ”pakolaiskriisiä” ikään kuin vakiintuneena synonyymina pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden liikehdinnälle, mutta kertoo harvoin, kenen kriisistä on kyse. Myös Aamulehti puhuu vyörystä ja tulvasta.
”Luonnonvoimiin liittyvällä terminologialla luodaan mielikuva ihmisten hallinnan ulkopuolella olevasta tilanteesta.”
YK:n pakolaisjärjestö UNHCR julkaisi joulukuussa 2015 oman selvityksensä. Sen mukaan turvapaikanhakijat ja siirtolaiset on monen maan lehdissä esitetty negatiivisesti lähinnä ongelmana, eikä vastaanottajamaita hyödyttävänä voimavarana.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.