Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Tiensuun sähkösellokonsertto huipensi Avantin illan

Sellisti Juho Laitinen soitti Jukka Tiensuun sähkösellokonserton kantaesityksen solistina.

Riitin käsite oli puettu omintakeiseen kuosiin Avanti!n modernistis-barokkihenkisessä konsertissa. Tavat ja tottumukset elivät. Päähoukuttimena oli Jukka Tiensuun kantaesitettävä konsertto sähkösellolle.

Temppeliaukion kirkko

Kamariorkesteri Avanti!: Riitti-konsertti

Tomas Djupsjöbacka, kapellimestari, Juho Laitinen, sello

Tunnelma kirkkosalissa oli käsinkosketeltava, hiiskumaton ja keskittynyt. Silti ilmassa väreili myös valoisa ja raikas henki. Konsertti alkoi ja päättyi hiljaisuuden häviämättömään voimaan. Rikas ohjelmisto kasvoi siihen keskelle koko miljöön täyttäen, ei vain orkesterin perinteisiä pulttipaikkoja käyttäen.

Vankkana vastavoimana uuden säveltaiteen teoksille olivat Henry Purcellin teokset, “Kuningatar Maryn hautajaismarssi” sekä “Pavane” ja “Chacony”. Rummun tykyttämä vaskien kunniaviesti surumusiikissa askelsi kiireettä, Pavane taas keveän levollisena, Chacony liikkuvaisempana mutta hallitusti hihnassa sekin.

Giacinto Scelsin kaksi laulua soolotrumpetille esitteli masennukseen murtuneen säveltäjän mieltymyksen yhden sävelen toistoon. Toinen lauluista oli kuin hidas polku kohti toipumista sävelen motiivia etsien, ensimmäinen taas kuin läpitunkevana ja kimaltavana liehuva liina kuulijan ympärille kietoutumassa.

Yksi kiinnostavimmista teoksista oli Pierre Henryn “Muunnelmat ovelle ja huokaukselle”. Käsittämättömän musikaalinen sarana herätti itkuisuudellaan ja vaivautuneisuudellaan, täydellä vähäisyydellään. Toinen elementti oli hajoavanheikko äänen aihio, huokaus. Elektrovahvisteinen tausta lisäsi teokseen sen vaatimaa täyteyttä ja värikkyyttä. Kesken teoksen soi Jukka Tiensuun neljälle soittimelle – suomalaiselle juhlakulttuurille – sävelletty “Kalaasi”. Kisailua, syöksyilyä, tunnustelua, ärsyyntymistä, kyhnäyksiä, irtiottoja, pidäkkeettömyyttä, umpioitumista, oudosti puhuvia puhallinputkia… Sitähän se kai(kki) on.

Otto Lueningin “Low Speed” on sananmukaisesti hidasta menoa. Ympärillä on elektrokeinoin hahmotettu kaikuinen tila, jossa tiheänä väräjävä huiluääni kiirii ja kurkottaa kohti avaruudellisia sfäärejä.

Marin Marais´n “Sonnerie de Ste Genevièvessä” soi gamban ja cembalon markkeeraama kirkonkellojen kumu viuluosuuden värikästä eloisuutta ja tanssillisuutta vasten. Viulistilla näyttäisi olevan lupa heittäytyä aallottareksi säveliä keinuttamaan, ihastuttavaa arjen mittaamattoman arvon kohottamista.

Upea kantaesitys

Jukka Tiensuun “Konsertto sähkösellolle” oli tapaus. Sello oli kuin optisesti pienennetty, kiinalaisen erhun mukaelma. Teoksen avaa läpinäkyvän ohut sävelverkko, äänten salaperäinen keskustelu. Sointivärit, sävyjen runsaus, ihmisääni, elektronisen käsittelyn mahdollistama uusi lähestymis- ja soittotapa tuntui olevan solisti Juho Laitiselle silkkaa leikkiä ja näyttötaidetta. Teos oli yltiöpäisen hurmurin estradijuoksu kaikkine vivahteineen ja vastoinkäymisineen, silkkaa köyhän miehen rikkautta, maailmallisten killinkien välkettä ehkä ei, ehkä kyllä. Hajallinen orkesteri kommentoi soolosoitinta sieltä täältä, ryntäili solistin tuntumaan, jauhautui massaksi ja etääntyi kauemmas. Solisti sai soida kaikkinensa.

Kun Avanti!n konsertti perustui tapakulttuurin ja ohjautuvuuden kuvaamiseen ja erittelyyn, iltaan kuului luonnollisena liike. Etsittiin paikkaa, hakeuduttiin erilleen ja yhteen, tervehdittiin kaukaa. Ihmeitä ihmeteltiin, todella eläydyttiin, minkä nyt hankalien soitinvaatimusten ääreltä voi.

Avanti!n muusikot ovat tuoreita ja terveitä iästä riippumatta, taitavia kuin sirkuksen huimapäät. Kapellimestari Tomas Djupsjöbacka kehittyy kerta kerralta. Nyt oli vuorossa lähihoito, hienosyinen hionta ja räiskyvyyden koettelu, draamallisuus. Sellisti Juho Laitinen esiintyi edukseen – elementissään.

Voi jos ihmiset olisivat äkänneet… heitä olisi ollut kirkossa pilvin pimein, tupa täynnä.

Matti Saurama

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE