Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Unohtuivatko tutkijoilta amikset?” – Jatko-opinnot tyssäisivät siihen paikkaan

Ammattiin opiskelevat pelkäävät, että tie jatko-opintoihin sulkeutuu.

Suomen opiskelija-Allianssi -Osku ry vaatii lopettamaan amisten vähättelyn. Ammatillisen toisen asteen opiskelijoiden liitto tyrmää Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen VATT:n julkaiseman paperin, jossa se esittää muutosta korkeakouluopiskelijoiden valintatapaan.

Osku huomauttaa, että VATT:n ehdotukset sulkisivat toteutuessaan amikset käytännössä ulos jatko-opinnoista.

– Unohtuiko tutkijoilta, että myös ammatillisella tutkinnolla pitäisi päästä jatko-opintoihin? Ratkaisu pääsykoejärjestelmän ongelmiin ei ole se, että suljetaan yli puolelta valmistuneista pääsy edes hakeutumaan seuraavalle koulutusasteelle.

Opiskelijaliitto muistuttaa, että ammatilliselta puolelta valmistuu huomattavasti enemmän tutkintoja kuin lukioista.

Se on huolissaan myös siitä, että korkeakoulujen yhteishaussa ammatillisen tutkinnon todistuksella ei ole enää voinut saada todistuspisteitä lainkaan. Amis voi käytännössä päästä ammattikorkeaan ainoastaan pääsykoevalinnan kautta.

– Todellinen jatko-opintokelpoisuus on jo murentumassa. Onko ammattikorkeakoulujen autonomia mennyt liian pitkälle, kun amistodistuksella ei enää tee mitään ja vain yo-tutkinnosta saa todistuspisteitä, opiskelijaliiton puheenjohtaja Rene Stolt kysyy.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE