Palkintoperusteluissa mainittiin Kinnusen ansiot ja vaikutus runoilijana, esittävän runouden edelläkävijänä ja romaanikirjailijana. Kinnunen kuvaa usein yhteiskunnan vähäosaisten ja laitapuolen kulkijoiden elämää kertoen mm. betonista, lastulevystä ja teräsvillasta rakennetuista unelmista.

“Noustiin kellareista” -romaani kuvaa nuoren joensuulaispojan, Topias Kettusen (Kinnusen alter ego) elämää, onnistumisia ja toilailuja. Sarjan toinen osa, “Julkinen eläin”, liikkuu pääosin turkulaisessa ympäristössä runo kaiken kesipisteenä. Lopun takauma siirtää tarinan vielä takaisin Joensuuhun.

Noustiin kellareista seuraa tulevan runoilijan nuoruuden askelia Joensuussa. Tarina kertoo punkin ja runon, musiikin ja kirjallisuuden värittämistä kasvun vuosista. Aikuiseksi tulemisen harjoittelujakso on kokeileva ja repaleinen, uhon siemenille on hedelmällinen maaperä. Tarina kattaa lukiovuodet, matkan Brightoniin kielikurssille ja muuton Jyväskylään.

Julkisessa eläimessä päähenkilön elämää sekä ympyröitä voi sanoa seurattavan kuin runoliikkeen paukahtelevan pakun ohjaamosta tai sen lavalta. Lava sopii symboliksi siksikin, että Kinnunen aloitti kuulun ja kuullun uransa estradien sukkahousumiehenä juuri Turussa, uudessa kotikaupungissaan.

Topiaksen aikuistie etenee säilyketehtaalta yhä tiiviimmin kohti runoutta. Runojen lukemista, esiintymisiä, kirjoitusprosesseja, kokoelmia ja haaveita riittää. Tärkeää on piirien yhteenkuuluvuus eikä sitä heikennä piittaamaton elämäntapakaan.

Tutuiksi tulevat niin turkulaiset kuin muutkin aikalaisrunoilijat. Tarina vilisee nimeltä tunnistettavia tekijöitä. Myös pseudonyymejä on, joista helposti keksii oikean hahmon. Osa heistä on varmasti mielissään henkilögalleriasta, osa kaiketi ei.

Nuori mies kulkee runotietään tuiskun, itsevarmuuden ja kolhujen ympäröimänä. Samalla kirjoittamisen ote lujittuu, senttaus ja omat hankkeet lisääntyvät.

Tyyliä värittää armoton romanttisuus. Ronski päähenkilö on sekä tietoinen että tahaton hahmo. Seksi on hänelle kuin teknisen työn rakennepiirustus, työvaiheita.

Kerran sitten kertomus kääntyy päälaelleen. Sukupuolinen peuhaaminen ja isottelu saavat lopun puolison ja vastasyntyneen tyttären ilmaannuttua tarinaan. Kontrasti on naiivi, menovaihteen muutos liian jyrkkä.

Itsekeskeisesti lehahdellut minä ei tunnu aidolta. Samaa ongelmaa sivuaa ajoittain villiinkin tarinaan ilmaantuva kirjoitustyylin kouluainemaisuus. Myös lähes identtisinä toistuvat toteamukset ovat enemmän haitaksi kuin tyylivoitto.

Kinnusen tarinassa ei sanottavaa taakaksi asti ole. Mutta uskottava ja rehellinen romaani on. Siinä on kuivaa, lyhytiskuista huumoria ja yksinkertaistamisen jalo taide juhlii. Tekijä peilaa tuttua todellisuutta tyylilleen uskollisen suoraviivaisesti ja turhia herkistelemättä. Asia tulee selväksi: runous on elämäni.

Tapani Kinnunen on eräänlainen simppelin tyylin shakespeare, itsevarma, puolelleen kutsuva, lempeä ja raisu. Hän uskaltaa ja on siitä ylpeä ja mielissään, ilmiselvästi.

Matti Saurama