Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Uutta tietoa Suomen ja Viron välisestä kaasuputkesta – korjaus voi kestää kuukausia

Anna-Liisa Blomberg
Kuvituskuvaa.

Gasgrid Finland tiedotti tänään aiemmin, että yhtiö ja Viron kaasuverkonhaltija Elering havaitsivat hieman ennen kello kahta yöllä epätavallista paineen laskua maiden välisessä merikaasuputkessa.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Havaintojen perusteella voitiin epäillä Suomen ja Viron välisen meriputken vuotavan. Meriputken venttiilit suljettiin ja vuoto pysäytettiin.

Gasgrid Finlandin johtaja Janne Grönlund kertoi Demokraatille illansuussa, että nyt suunnitellaan sitä, miten putki tarkastetaan, jotta epäilty vuoto voidaan todentaa. Yhteistyötä tehdään niin virolaisten kuin erilaisten palvelukumppaneiden kanssa. Siihen Grönlund ei ota kantaa, onko esimerkiksi poliisi asian selvittelyssä mukana.

Varsinainen tarkastustoiminta ei ole vielä alkanut.

– Alkuviikosta käynnistämme toden teolla suunnittelua, Grönlund sanoo.

Hän toteaa, että lupamenettelyt ja tarkastuksen vaatimien laitteiden saaminen valmiuteen vie aikaa.

– Varmasti puhutaan vähintään päivistä ennen kuin päästään konkreettisesti putken äärelle.

Epäillystä vuotokohdasta ei ole tällä hetkellä arviota.

Sillä, mikä mahdollisen vuodon on aiheuttanut, Grönlund ei halua tässä vaiheessa spekuloida.

– Meillä ei ole tietoa riittävissä määrin, että pystyisimme arvioimaan, mikä on epäillyn vuodon ja vaurion aiheuttanut.

Grönlund kertoo, että putken paine laski yöllä nopeasti, minkä vuoksi tilanteeseen havahduttiin ja vuotoa epäiltiin.

– Paineen lasku oli poikkeuksellisen nopea. Sen seurauksena pystyttiin tekemään päätös putken eristämisestä. Putki tyhjeni nopeasti. Noin kahden aikaan havaitsimme tapahtuman ja kolmelta oli jo paineen pudotus tasaantunut eli noin tunnissa putkiosuus oli eristetty.

Onko koko putki nyt tyhjä kaasusta?

– Siellä on pieni paine edelleenkin. Sinne jäi maltillinen paine, mutta suurin osa kaasusta on jo vapautunut.

Kärsiikö putki vaurioita, meneekö sinne vettä?

– Jos sinne päätyy vettä, meidän arvioimme mukaan näin lyhyessä tapahtumassa se ei olisi, kun tarkoitus on päästä putkea tarkastamaan ja sen jälkeen korjaamaan, vaaraksi putken uudelleenkäyttöönotolle.

Grönlund toteaa, että putken saaminen uudelleen käyttöön kestää varmuudella kuukausia.

Pystytäänkö kaasun saanti Suomessa turvaamaan, jos se vie näin kauan?

– Inkoon LNG-terminaalilla, joka saatiin vuodenvaihteessa onnistuneesti käyttöön, on täydet edellytykset toimittaa Suomen tarvitsema kaasumäärä myös tulevana talvikautena, jolloin kaasun kulutus on korkeampaa. Sillä on kapasiteetti siihen.

Grönlund painottaa, että nyt on tärkeää varmistaa se, että kaasua tilataan Inkooseen käytettäväksi. Siitä vastaavat markkinatoimijat.

Tällä hetkellä Inkoon terminaalin kapasiteetista osa on varattu talveksi mutta osa ei. Nyt markkinatoimijoilta odotetaankin toimia, jotka turvaavat heille keskeytymättömän kaasunsaannin talvikaudella.

Kun Grönlundilta kysyy, kestääkö putken korjaaminen yli talven, hän vastaa, että ”vähintään talvelle”.

– Lopputalvesta aikaisintaan voisi olla mahdollista. Mutta siihen on varauduttava, että korjaus tulee viemään aikaa.

Kuinka suuri taloudellinen tappio tämä on Gasgrid Finlandille?

– Sitä en lähde arvioimaan. Tällä hetkellä keskitytään puhtaasti siihen, että saadaan tehtyä tarvittavat toimenpiteet tehokkaasti ja putki taas markkinan käyttöön.

Kaasunsaannin turvaamisessa keskeinen rooli on Grönlundin mukaan myös viime vuonna käyttöönotetulla Haminan LNG-terminaalilla.

– Sen kapasiteetti ei yksin riitä turvaamaan Suomen kaasun kysyntää kokonaisuudessaan, mutta sekin tekee oman osansa. Toki pienissä määrin meillä on myös uusiutuvaa kotimaista biokaasua, jota syötetään kaasujärjestelmään. Se myös osaltaan tukee ja turvaa kaasunsaantia. Inkoon terminaali on kuitenkin se hankintakanava, josta koko markkinalle saadaan kaasua kaikkiin tarpeisiin.

Grönlund painottaa, että vaikka tilanne on hyvin poikkeuksellinen, Suomen kaasumarkkinan tilanne on vakaa ja kaasun saanti on turvattu.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE