Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Valkoiset miehet valitsevat mieluumin Trumpin kuin Clintonin – Sanders voittaisi Trumpin

Hillary Clinton ei nauti suosiota valkoisten miesäänestäjien joukossa.

Yhdysvalloissa demokraattien presidenttiehdokkuutta tavoittelevalla Hillary Clintonilla näyttää olevan vaikeuksia saada miesäänestäjiä taakseen.

Mielipidemittausten mukaan häneen suhtautuvat varauksella etenkin valkoiset miehet. Quinnipiacin yliopiston kyselyn mukaan 68 prosenttia valkoisista miesäänestäjistä sanoo suhtautuvansa Clintoniin negatiivisesti. Miesäänestäjät kuvailivat Clintonia muun muassa opportunistiksi ja epärehelliseksi.

Miehiä arveluttaa erityisesti Clintonin kyky saada Yhdysvaltain talous nousuun. Lisäksi Clintonin kampanjointi vähemmistöjen sekä tiukempien aselakien puolesta on etäännyttänyt häntä osasta miesäänestäjiä.

Sanders vetoaa enemmän demokraattimiehiin

Clintonin heikko menestys kilvassa miesten äänistä näkyi eritoten viimeisimpien esivaalien ja vaalikokousten aikaan. Hänen vastaehdokkaansa Bernie Sanders vei voiton seitsemässä kahdeksasta viimeksi pidetystä esivaalista.

CNN:n ääntenlaskun mukaan Wisconsinissa Sanders vei 64 prosenttia demokraattimiesten äänistä. Clinton on menettänyt miesäänestäjiä enemmän Sandersille kuin vuoden 2008 vastaehdokkaalleen, istuvalle presidentille Barack Obamalle.

– Kahdeksan vuotta sitten Clinton oli valkoisten miesäänestäjien suosikki ja Obamalla oli vaikeuksia. Nyt hän (Clinton) on tullut täyden ympyrän, sanoo valtiotieteiden professori Jeanne Zaino Ionan yliopistosta New Yorkista.

Lisää aiheesta

– Tämä on Clintonille haaste.

Valkoisille miehille Trump on mieluisampi

Analyytikkojen mukaan miesten negatiivinen suhtautuminen Clintoniin voisi olla hänelle riippa lopullisessa vaalitaistelussa ketä tahansa republikaanien ehdokasta vastaan – mukaan lukien Donald Trump, jonka naisia halventavat lausunnot ovat kääntäneet useita naisäänestäjiä ja feministejä Trumpia vastaan.

Quinnipiacin yliopiston kyselyn mukaan tilanteessa, jossa presidentinvaaleissa vastakkain olisivat Trump ja Clinton, valkoisista miesäänestäjistä Trumpia kannattaisi 51 ja Clintonia 34 prosenttia. Sanders sen sijaan voittaisi taistelun Trumpin kanssa miesten äänistä.

Kyselyn mukaan Clinton veisi kuitenkin kokonaisvoiton vaaleissa, jos hän ja Trump asettuisivat vastakkain nyt. Kaikista äänestäjistä Clintonia kannattaisi 46 ja Trumpia 40 prosenttia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE