Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Veikkauksen pomon 32000€/kk-palkka kuohuttaa – Rinne: “Sipilän kannattaisi osoittaa parempaa pelisilmää”

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne on ottanut kantaa Veikkauksen toimitusjohtajan jättipalkasta syntyneeseen keskusteluun.

Rinteen mielestä pääministeri Juha Sipilän (kesk.) kannattaisi osoittaa parempaa pelisilmää uuden toimitusjohtajan palkkauksessa ja ottaa asia esille vastuuministerin, Sanni Grahn-Laasosen (kok.) kanssa.

Rinne sanoo, että 32 000 euron kuukausipalkka on tässä tilanteessa kohtuuton ja lähettää väärän viestin.

Onko tämä kohtuullista ja aiotteko vetoomusten lisäksi myös tehdä jotain?

Rinne muistuttaa Facebookissa, että reilu vuosi sitten Sipilä pyysi hyvätuloisia leikkaamaan palkkojaan vapaaehtoisesti kohtuuden nimissä. Lisäksi pääministeri ajoi palkkoja leikkaavaa kilpailukykysopimusta. Hallitus uhkasi myös pakkolaeilla, mikäli sopimukseen ei suostuttaisi.

— Jostain syystä Sipilällä ei ollut takataskussaan yritysjohtajiin kohdistuvia pakkolakeja, vaan pääministeri uskoi, että pelkkä vetoomus riittää. Nyt on nähty, että vetoomuksella ei ollut juuri minkäänlaista vaikutusta. Sipilän hallituksen aikana on käynyt selväksi, että ”yhteiset talkoot” ei kosketa kaikkein varakkaimpia.

Palkansaajille pakko, yritysjohtajille valinnanvapaus, Rinne kiteyttää.

— Tämä on täysin väärä viesti suomalaiselle yhteiskunnalle ja kertoo sekä pääministeri Sipilän että hallituksen huonosta pelisilmästä.

Rinne kysyykin Sipilältä:

— Onko tämä kohtuullista ja aiotteko vetoomusten lisäksi myös tehdä jotain?

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE