Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Voi olla piste epävarmuudelle” – Akava uskoo kasvaneen luottamuksen edistävän myös paikallista sopimista

Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder pitää sopimuksen syntymistä osoituksena luottamuksen kasvusta.

Akava pitää myönteisenä, että hallitus tukee työmarkkinajärjestöjen saavuttamaa neuvottelutulosta ja saavutettu ratkaisu kilpailukykysopimukseksi korvaa hallituksen valmistelemat pakkolait. Paikallista sopimista koskeva lainsäädäntö tehdään työmarkkinajärjestöjen sopimalla tavalla. Akava edellyttää, ettei hallitus toteuta suunnittelemiaan lisäleikkauksia.

– Kilpailukykysopimus ja sen tukeminen ovat osoitus siitä, että työmarkkinajärjestöjen luottamus toisiinsa sekä järjestöjen ja maan hallituksen välinen luottamus ovat kasvaneet. Tämä on myönteinen signaali ja voi olla piste sille epävarmuudelle, jonka seuraukset ovat näkyneet niin elinkeinoelämässä kuin yksityisessä kulutuksessakin, sanoo puheenjohtaja Sture Fjäder keskusjärjestön tiedotteessa.

Akava uskoo, että kasvaneella luottamuksella voidaan päästä hallituksen toivomalla tavalla eteenpäin myös paikallisen sopimisen edistämisessä, kun liitot nyt alkavat neuvotella siitä keskenään.

– Järjestäytymättömät yritykset ovat saaneet vuosikausia haluamansa mahdollisuuden paikalliseen sopimiseen. Tämä on erittäin merkittävä muutos nykytilaan ja toivon, että sitä osattaisiin arvostaa. Kilpailukykysopimuksen ja ammattiliittojen jatkuva aliarvioiminen ja pilkkaaminen eivät ole omiaan tuomaan luottamusta työpaikoille, Fjäder toteaa.

Kilpailukykypaketti edesauttaa hyvin työn kysynnän vahvistamista. Verorasituksen kasvu heikentää kuitenkin ostovoimaa ja työn kannustavuutta. Palkansaajat ja kotimarkkinat tarvitsevat vielä uskovahvistusta siihen, ettei ostovoimaa rapauteta lyhyellä tähtäimellä liiaksi.

Akava muistuttaa, että palkkojen verorasituksen keventämiselle on sekä suhdanne- että rakennepoliittisia perusteita.

– Verojärjestelmäämme tulisi joka tapauksessa kehittää rakenteellisesti siten, että työnteko ja vaativampiin tehtäviin hakeutuminen on kannattavaa jokaisessa tuloluokassa. Näin tuettaisiin kasvua ja kilpailukykyä erittäin tehokkaasti, koska Suomi nousee panostamalla laatuun ja tasoon. Akava edellyttää, että hallitus tästä syystä toteuttaa veronkevennykset.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE